keskiviikko 31. elokuuta 2016

Nyhtöpannukakku eli Kaiserschmarrn eli keisarin sotku



Kaiserschmarrn –pannukakun alkukoti on Tirolissa, Itävallassa. Paksuhko pannukakku paistetaan liedellä pannulla ja paistamisen loppuvaiheessa se revitään pienemmiksi paloiksi. Pannukakkupalat nautitaan perinteisesti lämpiminä tomusokerihunnun alta omenahillon, karpalohillon tai luumukompotin kanssa. Purutuntuma on jotain munakkaan ja pannukakun väliltä. Kaiserschmarrn-taikinaan kuuluu rommi ja rusinat, mutta kun minä en pidä rusinoista, jätin ne pois. Reseptissä ne on kuitenkin mainittu. Rommin maku antaa pannukakulle sen todellisen luonteen, mutta rommin voi halutessaan korvata parilla tipalla rommiaromia. Jos asuisin Itävallassa, lorauttaisin taikinaan todennäköisesti Stroh-rommia, jossa on ihan omanlaisensa maku.


Kaiserschmarrn

4 munaa (ei liian tuoreita)
ripaus suolaa
3 rkl sokeria
2,5 dl maitoa
150 g vehnäjauhoa
50 g voisulaa
2 rkl rommia tai 3 tippaa rommiaromia
(kourallinen rusinoita)
tomusokeria

Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset erikseen. Lisää valkuaisten joukkoon ripaus suolaa sekä sokeri ja vatkaa seos vaahdoksi. Valkuaisvaahto on valmista kun sen tilavuus on kasvanut lähes kolminkertaiseksi.

Lisää keltuaisten joukkoon maito sekä vehnäjauho ja vatkaa seos tasaiseksi. Sekoita joukkoon vielä rommi sekä puolet voisulasta ja jätä taikina tekeytymään noin kymmeneksi minuutiksi.

Lisää valkuaisvaahto taikinaan kahdessa erässä varovasti käännellen. Kuumenna iso (25-28 cm) paistinpannu ja lisää siihen voisula. Kääntele pannua niin että voisula peittää pannun pohjan ja kaada sitten pannulle taikina. (Lisää tässä vaiheessa rusinat tasaisesti ripotellen.) Paista pannukakkua viitisen minuuttia kunnes pohjapuoli alkaa saada väriä. Käännä sitten pannukakku. Kääntäminen ei onnistu yhtenä kappaleena, mutta koska pannukakku muutenkin revitään paloiksi, sen voi kääntää vaikka neljännes kerrallaan. Kun pannukakku on käännetty, ala paloitella sitä suunnilleen peukalonpään kokoisiksi paloiksi kahden paistinlastan avulla. Kääntele paloja jatkuvasti jotta ne ruskistuvat tasaisesti ja kypsyvät kokonaan. Kun palat ovat kypsät eivätkä enää yritä takertua toisiinsa, kaiserschmarrn on valmista.

Siivilöi vielä vähän lämpimälle pannukakulle tomusokeria ja tarjoile hillon kanssa.


tiistai 30. elokuuta 2016

Mangosalsaa broilerille



Broileri on helppo ja nopea raaka-aine kotikeittiössä. Broilerin maku kestää monipuolisesti erilaisia mausteita, mikä varmaan tekeekin siitä niin suositun. Toisaalta broileri ei välttämättä tarvitse mitään muuta kuin suolaa ja pippuria, jolloin aterian maku tehdään lisäkkeillä. Mangosalsa toimii hyvin broilerinlihan kanssa. Mangosalsan lisäksi broileri sai seurakseen sipulilla ja inkiväärillä maustettua riisiä.



Mangosalsa

1 mango
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
pieni punasipuli noin 150 g
3 rkl hienonnettua lehtipersiljaa (ja/tai korianteria)
1 rkl punaviinietikkaa
puolikkaan limetin mehu
ripaus cayennea

Kuori mango ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Kuori inkivääri ja hienonna se millin kuutioiksi. Kuori punasipuli ja pilko se pieniksi kuutioiksi. Yhdistä ainekset keskenään. Mausta salsa lehtipersiljalla, punaviinietikalla, limettimehulla sekä ripauksella cayennea. (Lehtipersiljan lisäksi salsaan voi silputa tuoretta korianteria.) Anna salsan maustua jääkaapissa pari tuntia ennen käyttöä.


maanantai 29. elokuuta 2016

Pikaruokaa: Siskonburgerit



Vaikka nyt olisikin kovin muodikasta tehdä kaikenlaisia monimutkaisia ruokaövereitä, puolen metrin korkuisia, 5000 kilokalorin smoothieita ja hampurilaisia, tai pöydän kokoisia 10000 kilokalorin pizzoja, meillä tehdään asiat vähän pienemmin. Ja joskus vähän nopeamminkin. Pakasteesta löytyneiden perunabriossisämpylöiden seuraksi hankittiin puolen kilon paketti siskonmakkaroita ja tehtiin niistä hampurilaisia. SIskonmakkaramassa on valmis paistettavaksi, siinä on jo valmiina kaikki tarpeelliset mausteet sekä suola. Suurimman työn aiheutti hampurilaisen kasvislisäke, hapankaalin tuunaus salonkikelpoisemmaksi valmistajan ohjeen mukaan. Hapankaali ja siskonmakkarat ovat tosin ihan mainio yhdistelmä ilman hampurilaistakin.


Siskonburgerit

5 kpl hampurilaissämpylöitä (ohje täällä)
200 g hapankaalia (paranteluohje täällä)
                      (porkkanaa, kasvislientä, omenaa,
                      rakuunaa, fariinisokeria, suolaa,
                      valkoviiniä)
marinoitu punasipuli
                      1 isohko punasipuli
                      1 dl punaviinietikkaa
                      1 tl suolaa
                      2 rkl sokeria
500 g siskonmakkaroita
1 rkl voita
roomansalaattia tai jääsalaattia
tomaattia

Valmista ensin marinoitu punasipuli. Kuori ja halkaise punasipuli ja leikkaa se mandoliinilla mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Millin ohuet viipaleet marinoituvat nopeasti. Kaada kattilaan punaviinietikka, suola sekä sokeri ja kiehauta seos. Kaada kuuma etikkaliemi punasipuleiden päälle, sekoita ja jätä marinoitumaan.

Korjaile hapankaalin makua valmistajan ohjeen mukaan ja jätä kasvislisäke jäähtymään kattilaan.

Tyhjennä siskonmakkarat kulhoon ja paista massasta viisi pihviä. Kuumenna paistinpannulla voi ja ota lusikalla makkaramassaa jonka tasoittelet pihvin muotoon. Kun alapuoli on ruskistunut, käännä makkarapihvit ja paina niitä paistinlastalla jolloin pihvin paksuus tasoittuu. Pihvit ovat valmiit kun ne alkavat tuntua hiukan kumimaisilta...

Halkaise sämpylät ja paahda ne leivänpaahtimessa/uunissa/paistinpannulla. Kokoa hampurilaiset, alle sämpylänpuolikas, sitten salaattia, sen päälle hapankaalia ja pihvi, lopuksi tomaattiviipale, marinoitua punasipulia ja sämpylän yläpuoli. Onhan näissä "pihveissä" kieltämättä hiukan outo purutuntuma, mutta maku on ihan ok.