maanantai 13. huhtikuuta 2020

Puoli kiloa päivässä?


Meillä, kuten varmaan monella muullakin, on nykyisellään hiukan haasteellista saada kulutetuksi kasviksia sen suositellun puoli kiloa päivässä per nuppi. Asia olisi toisin, jos aina tarvittaessa voisi hakea kaupasta tuoretavaraa, mutta kun täältä vapaaehtoisesta karanteenista yrittää vältellä kaupassakäyntiä ja kylmätilan riittävyys on rajallinen, oman keittiön kasvistarjonta vaikuttaa välillä vähän vaatimattomalta tai jopa suorastaan tylsältä. Asiaa ei paranna se, että tämä kotoilu on jonkin verran vähentänyt liikunnan määrää ja sitä mukaa tietysti myös ruokahalun määrää.

Lempisalaattini on horiatiki, kreikkalainen maalaissalaatti, jonka voi nauttia joko fetajuuston kanssa tai ilman. Hyvänä kakkosena salaateista tulee coleslaw, johon voi kaalin lisäksi suikaloida ja raastaa melkein mitä vain, porkkanaa, kyssäkaalia, fenkolia, omenaa, selleriä,... Uunipaahdetut tomaatit maistuvat monenlaisten ruokien kanssa. Uunijuureksetkin laskettaneen enemmän sarjaan ”kasvikset” kuin ”hiilarit”. Voi olla että syksyyn mennessä näitä on tullut syödyksi vähäksi aikaa riittävästi, mutta toistaiseksi ne vielä maistuvat hyvältä. Niiden lisäksi keräsin muutamia muita hyviä salaattireseptejä paitsi itselle muistilistaksi, myös muiden avuksi. Kas tässä kasviksia eri muodoissa. Klikkaamalla ruoan nimeä pääset reseptiin.





Uunipaahdetut tomaatit















2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ihania herkkuja:) Minun on pakko saada salaattia joka päivä, muuten päivä ei ole täydellinen;D Täällä etelässä tietenkin on helpompaa kasvisten suhteen kun kaikki on lähiruokaa. Mietin just että varmaankin tulee se puoli kiloa vähintään syötyä päivittäin jotain kasviksia.

Tuplaespresso kirjoitti...

Suomessa tilanne paranee heti kesällä kun alkaa saada kotimaisia lähiruokakasviksia.