tiistai 21. huhtikuuta 2020

Tosivihreä parsasalaatti



Tähän aikaan vuodesta alkaa tuntua siltä että parsaa pitää saada ruokapöytään. Siitäkin huolimatta, että nämä ulkomaiset parsaniput eivät olekaan vielä ihan sellaista laatua jonka voisi nostaa aterian kruunuksi. Mutta salaattiin ne soveltuvat erinomaisen hyvin, kun varren tyvestä ensin napsaisee pois suunnilleen viiden sentin pätkän eikä välitä siitä, että varsi sitä ylempääkin on jokseenkin ryppyinen. Noh, kun on matkustettu pitkä matka, niin kai sitä aina vähän reissussa rähjääntyy? Vinkki: kaikki parsoista pätkityt ja kuoritut osat kannattaa pakastaa ja sitten kun niitä on kertynyt tarpeeksi, keittää niistä herkullinen parsaliemi – käytännössä ihan ilmaiseksi.

Toisaalta olen alkanut miettiä, tarvitsenko todellakin kaikenlaisia ulkomaantuonteja ruokapöytään ja mistä niistä voisin luopua suomalaisen ruokatuotannon hyväksi. Kahvista en suostu luopumaan ja toisaalta ruoka jäisi aika mauttomaksi jos ei voisi käyttää ulkomailla kasvavia mausteita, mutta... Tarvitsenko oikeasti muka kvinoaa, kookosmaitoa, kikherneitä, avokadoja, tofua tai muita soijatuotteita, bataattia, chiansiemeniä, matchaa, taateleita, montaa lajia erilaisia pähkinöitä, tapiokaa, teffjauhoa, agavesiirappia, vaahterasiirappia, mantelimaitoa,... Siinäpä miettimistä seuraavien kauppareissujen ostoslistaan.


Tosivihreä parsasalaatti
(4 annosta)

2  nippua vihreää parsaa
200 g  pussi pakasteherneitä
pieni friseesalaatti
pari kourallista rucolaa
pari kourallista babypinaattia
2  avokadoa
5  kuorittua ja keitettyä perunaa
4  kevätsipulin vartta
1  päärynä
kourallinen kuorittuja, suolapaahdettuja pistaaseja
parmesaania lastuina

sitruunavinaigrettekastike
2 rkl  sitruunamehua
5 rkl  rypsiöljyä
2 tl  juoksevaa hunajaa
1 tl  hienoa merisuolaa
0,5 tl  mustapippuria myllystä

Napsauta parsoista kuivat päät irti ja kypsennä parsoja suolatussa, kiehuvassa vedessä noin 4 minuuttia. Laita kattilaan vettä vain sen verran että parsat juuri ja juuri peittyvät. Nosta parsat heti jääkylmään veteen, jotta vihreä väri ei haalistuisi liikaa. Kuumenna myös pakasteherneitä kiehuvassa vedessä sen verran että ne sulavat ja kaada nekin sitten jääkylmään veteen jäähtymään.

Revi friseesalaatti pienemmiksi paloiksi ja huuhtele se samoin kuin rucolat ja pinaatinlehdet. Valuta lehtivihanneset. Kuori avokadot, poista kivet ja viipaloi hedelmät paloiksi. Leikkaa jäähtyneet perunat, parsat, kevätsipulit ja päärynä pienemmiksi paloiksi. Murskaa pistaasit huhmaressa.  Sekoita sitruunavinagretten ainekset keskenään.

Jaa salaatin ainekset neljälle lautaselle annoksiksi ja mausta lopuksi sitruunavinaigettekastikkeella.


2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Hyviä mietintöjä. Jos jättää pois kaikki nuo mainitsemasi ainekset (joista useat täällä lähiruokaa) niin olisi ehkä vaikeampaa laittaa ruokaa kun on tottunut käyttämään muilta mailta tuotuja tuotteita. Onneksi sentään Suomessakin niin paljon hyviä ruokatuotteita. Kun olin Bonairen saarella, siellä ainoa lähituote oli suola, ja muutaman kerran viikossa koneet toivat kauppoihin ruokaa Hollannista lentokoneilla.Se pisti kyllä miettimään. Samoin Venezuelassa, maassa joka on täynnä potentiaalia, oli suurin osa markettien tuotteista tuontitavaraa vaikka maassa (silloin kun itse siellä asuin) olisi ollut vaikka kuinka paljon potentiaalia vaikka minkä tuotteen viljelyyn ja valmistukseen.
Ja ihanaa salaatti!

Tuplaespresso kirjoitti...

@ Jael
Tässäkin on kotimaista ainakin perunat ja pakasteherneet :)
Vuosituhannen alkupuolella lomailtiin siellä naapurisaarella, Curaçaolla. Heillä oli vähän enemmän lähiruokaa, strutsifarmilla strutsiomelettia ja strutsicarpacciota. Veikkaisin että hummeritkin taisivat olla paikallisia? Saaren toisessa päässä Westpuntissa oli ravintola, jolla oli listalla vielä mielenkiintoisempi lähiruoka, iguanapaisti... Niin ne lähiruoat vaihtelevat eri puolilla maailmaa ;D