Kun
juhannusaaton (ja –päivän) menu koostui pääasiassa kalasta ja
varhaisperunoista, oli ihan hyvä että juhannussunnuntaina siihen tuli jo vähän
vaihtelua. Kokkasimme silloin fajitas -aterian: tortilloja, lihaa,
kasviksia, guacamolea ja kaikkea muuta mitä kunnon fajitakseen kuuluu. Kun
kaikkien eri ikäisten ruokavieraiden makumieltymyksistä ei aina voi olla
varma, niin kun jokainen täyttää itse omat tortillansa, saa syödäkseen varmasti
sitä mistä tykkää eikä mitään ylimääräistä. Juhannuksen sääkartta ennusti mökkiseudulle niin kylmää
ja epävakaista, että nämäkin varmuuden vuoksi paistettiin ja tarjoiltiin
sisätiloissa. Grillataan pihalla sitten taas kun on vähän paremmat ilmat.
Heinäkuussa, ehkä? Toivottavasti...
Fajitas
on siitä kätevä tarjottava isommalle porukalle, että kaiken voi tehdä etukäteen
tarjoiluvalmiiksi ja tarpeellisilta osin sitten lämmittää juuri ennen
ruokailua. Lihojen paisto, sipulit, herkkusienet, paprikat, niistä tulee sen
verran käryä, että etukäteisvalmistelu onkin enemmän kuin paikallaan.
Jälkiruokana tarjottu hedelmäsalaatti oli sekin hyvä tehdä etukäteen, sillä
hedelmien pilkkomiseen kuluu yllättävän paljon aikaa. Hedelmätkin tarjoiltiin jokainen laji eri kulhosta.
Fajitas
(kahdeksalle)
4 pakettia medium
vehnätortilloja (32 kpl)
rypsiöljyä
0,8 - 1 kg naudan
ulkofileetä
400 g broilerin
rintafileitä
maustesekoitus:
suolaa
mustapippuria
korianterijauhetta
jeeraa
valkosipulijauhetta
chilijauhetta
paprikajauhetta
voita
3 isoa
keltasipulia
200-300 g tuoreita
herkkusieniä
3 paprikaa,
keltainen, oranssi ja vihreä
400-500 g guacamolea
400-500 g creme
fraichea
3 isoa
punasipulia pikkelöitynä
2 tölkkiä valmista
salsakastiketta
2-3 limettiä
lohkoina
1 tölkki peperoneja
1 ruukku korianteria
hienonnettuna (vain lehdet)
Valmista ensin maustesekoitus.
Valmissekoitustakin voi tietysti käyttää, mutta itse sekoitettuna saa varmemmin
oman maun mukaisen. Leikkaa sitten paistettavat ainekset valmiiksi. Suikaloi naudanliha
ja kanafileet siten, että leikkaat niistä ensin poikkisyin ”pihvejä” ja sen
jälkeen nämä vasta suikaleiksi. Sillä tavalla suikaleista ei paistettaessa tule
sitkeitä. Kuori sipulit ja leikkaa ne ohuiksi, noin puolen sentin lohkoiksi,
viipaloi herkkusienet ja poista paprikoista sisukset. Leikkaa sitten vielä
paprikat suikaleiksi.
Mausta lihasuikaleet maustesekoituksella ja
ruskista ne paistinpannulla pienessä määrässä öljyä. Tee samoin broilerisuikaleille.
Pyyhi pannu, jatka sipulien paistamisella öljyn ja voin sekoituksessa. Kun
sipulit ovat ruskistuneet, lisää tilkka vettä ja hauduta kunnes sipuli on täysin pehmeää. Siirrä sipuli pois pannulta ja jatka
herkkusieniviipaleilla ja kun ne ovat valmiit, paista lopuksi paprikasuikaleet.
Muista maustaa kasvikset suolaripauksella.
Laita jokainen aines tarjolle omaan kulhoonsa,
joista itse kukin voi kerätä tortillansa päälle haluamansa ainekset. Lihat,
sipulit, herkkusienet sekä paprikat lämmitetään ja tarjoillaan kuumana, muut
kylmänä.
Lämmitä tortillat juuri ennen tarjoilua. Kuumenna paistinpannu keskilämmölle ja
lämmitä tortillaa paistinlastalla painaen molemmin puolin sen verran että se
alkaa ruskistua. Siirrä lämmin tortilla välittömästi kankaisen lautasliinan
väliin ja jatka tortillojen lämmittämistä. Kun ne latoo yhdeksi pinoksi
lautasliinojen väliin, tortillat pysyvät pehmeinä ja lämpiminä.
Noutopöydästä tortilla, siihen täytteet ja tortilla rullalle. Ja kohta sitten jonon päähän tekemään jo seuraavaa fajitasta.
Jälkiruoaksi
kulhollinen hedelmiä
1 cantaloupe
meloni
puolikas vesimeloni
viinirypäleitä vihreä & punainen
4 kiiviä
500 g tuoreita
mansikoita
tuoretta minttua tai sitruunamelissaa
kastike
yhden limetin
raastettu kuori
2,5 dl kookoskermaa
3 dl kuohukermaa
3 rkl ruokokidesokeria
1 dl vaniljakreemijauhetta
Kuori hedelmät/poista mansikoiden kannat/pese
rypäleet. Leikkaa melonit pieniksi paloiksi, irrota rypäleet tertuistaan, kuori
ja pilko kiivit, leikkaa mansikat pienemmiksi paloiksi.
Laita jokainen eri
hedelmälaji omaan kulhoonsa samoin kuin hienoksi silputtu
minttu/sitruunamelissa.
Mittaa kastikkeen ainekset yhteen kulhoon ja
vatkaa ne kuohkeaksi vaahdoksi.
Jälkiruoka tarjoillaan kylmänä.