maanantai 10. joulukuuta 2012

Rapukakkuja, kesäkurpitsaraastetta ja pastaa


Rapukakkuja, kesäkurpitsaraastetta, pastaa, sweetchilimajoneesia ja uppomuna. Siinäpä päivän ruoka, mutta miten siihen on päädytty?



Googlaapa sanapari ’crab cake’ ja löydät toinen toistaan ihanampia rapukakkureseptejä – Yhdysvalloista, missä se on tavallista napostelu- ja arkiruokaa. Täällä maailmankolkassa voi enimmäkseen vain kuolata moisten reseptien perään. Taskuravun lihaa on todella vaikeaa saada suomalaiskaupoista ja kun sitä jossain sattuu olemaan myytävänä, se on törkeän kallista. Tietysti rapukakkuja voi valmistaa ihan tavallisesta katkaravustakin, mutta se on vähän kuin yrittäisi korvata häränfileen possunkyljyksellä.

Muutama vuosi sitten kahlasin kaikki Helsingin parhaat ja suurimmat ruokakaupat löytääkseni tölkitettyä taskuravunlihaa. Näiden kauppojen hyllyissä oli kymmeniä erilaisia tonnikalasäilykkeitä, samoin sardiineja, simpukoita, katkarapuja, makrillia, monta eri tuotemerkkiä, isoina paloina, pieninä paloina, hiutaleina, maustettuna, ilman mausteita, öljyssä, tomaatissa, missä vaan. Mutta taskuravunlihaa – ei, nej, no, non, nicht, não, njet. Parissa paikassa oli pakastettuja kokonaisia taskurapuja hintaan yli kolmekymppiä kilo, mikä tarkoittaa että varsinaisen syötävän osan hinta on melkein sataviisikymppiä kilolta. Toisaalla tarjottiin vaihtoehdoksi kuningasravun koipia vielä taskurapuakin kalliimmalla. Arkiruokaa, hehheh? Ei täällä.

Olenko minä vaikea asiakas? Täytyyhän jonkun jossain maailmankolkassa valmistaa tölkitettyä taskurapua samoin kuin tonnikalaakin? Lopulta Hakaniemen etnisissä kaupoissa tärppäsi. Oriental marketissa ja Vii-voanissa oli taskurapua reilun sadan gramman peltipurkeissa eikä hintakaan huimannut, vajaat pari euroa tölkki. Mutta tietenkään näissä tölkeissä ei ole sitä parasta lihaa selkäpanssarin alta, vaan pienempää rääpettä koivista. Se sai silloin kuitenkin luvan kelvata rapukakkukokeiluihin.

Eräänä lauantaina jokin aika sitten M oli sitten törsännyt ruokakauppaan ja tuli kotiin neljän tuoreen, kypsennetyn taskuravun kanssa. Oli kuulemma niin hyvä tarjous ettei voinut olla ostamatta. Minun tehtäväkseni jäi keksiä mitä niistä tehdään.



Totta kai taskurapu on juhlavan näköinen lautasella tarjoiltuna omasta kuorestaan, mutta jotenkin sellainen askartelu ei tällä kertaa herättänyt intohimoja. Siispä avattiin ravut ja perattiin niistä kaikki syötävä isoon kulhoon. Itse asiassa sen kulhon ei olisi tarvinnut olla edes niin kovin iso, sillä lopulta lihaa oli hiukan yli puoli kiloa. Neljästä ravusta? Kyllä. Mitä minä sanoin siitä kalleudesta? Onneksi taskuravussa on niin paljon makua, että kakussa saa olla reilusti jotain muutakin ja silti se on vahvasti ravun makuinen. Ravunliha sekoitettiin muiden ainesten kanssa massaksi, pakastettiin puolet ja paistettiin toisesta puolesta rapukakkuja (vai kuulostaisiko rapupihvi kalliimmalta ja paremmalta?). Lisäkkeeksi valmistin kesäkurpitsapaistosta. Ihan hyvää ja maukasta, mutta jäin kaipaamaan jotain hiukan lisää. Tänään sulatettiin pakkasesta loput rapukakkumassasta ja tein päivällisen lisäkkeet vähän eri tavalla.


 
Rapukakut

100 g tuorejuustoa
2 dl parmesaaniraastetta
1 muna
100 g creme fraichea
ripaus sitruunankuorta
0,5 dl ruohosipulia
ripaus suolaa
pikku ripaus cayennea
250-300 g kypsennettyä taskuravunlihaa (2 taskurapua)
1 dl karkeaa (panko) korppujauhelmaa
2 rkl voisulaa
pari tippaa tabascoa

Vatkaa hyvin sekaisin muna, tuorejuusto ja puolet parmesaanista. Lisää loput ainekset, sekoita hyvin ja tarkista maku. Muotoile massasta pihvejä ja paista ne paistinpannulla kullankeltaisiksi.





Kesäkurpitsa(raaste)pasta

1 kesäkurpitsa
spagettia
suolaa

Pese kesäkurpitsa, halkaise ja poista siemenet. Raasta kuorineen karkeaksi raasteeksi ja levitä raaste talouspaperille jotta enin kosteus poistuisi. Ripottele raasteen päälle hiukan suolaa.

Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää keitinveteen kesäkurpitsaraaste noin kaksi minuuttia ennen kuin pastan pitäisi olla valmista. Valuta kypsä kesäkurpitsaspagetti, sekoita hyvin ja asettele se lautasille.

Kylläkyllä, kesäkurpitsasta voi sellaisenaankin raastaa spagetin näköistä kiekuraa eikä oikeaa spagettia tarvita ollenkaan. Tässä sitä oikeaa nyt kuitenkin on.

Asettele rapukakut spagetin päälle ja viimeiseksi uppomuna. Viereen pari lusikallista sweetchilikastikkeella maustettua majoneesia.


Tulipa tästä tahattomasti vähän "ruma kuva", sorry :)
Uppomunan kanssa yritin olla fiksu ja kokeilin Masterchefissä näkemääni tapaa keittää muna muovikelmussa. Valitettavasti en muistanut öljytä muovia ja suurin osa valkuaisesta takertui kelmuun. Muutenkin munat pääsivät kiehumaan vähän liian kauan. Noh, ensi kerralla taas sillä perinteisellä tavalla.

Ei kommentteja: