sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pinaattiletturullia uunissa

 
Pinaatti, lohi ja kananmuna ovat idioottivarma yhdistelmä. Kysymys onkin siitä, missä muodossa ne tänään laitetaan pöytään.





Kasa pinaattilettuja lohisiivujen kera ei sellaisenaan kuulostanut riittävän herkulliselta. Otin siis kattilan käteeni ja ryhdyin keittelemään bechamelkastiketta. Se on varmaan maailman yksinkertaisin kastike, jota voi varioida mielin määrin. Tällä kerralla variointi kuitenkin jäi tarkoituksella tekemättä ja se päätyi ihan perusbechameliksi. Toiseen kattilaan laitoin kananmunia kiehumaan ja paistinpannulle ohuita purjorenkaita hautumaan voin ja valkoviinin seoksessa. Nyt alkaa vaikuttaa hyvältä.

Käärin isojen pinaattilettujen sisään graavisuolattua lohta, kananmunaa ja haudutettua purjoa. Sitten voitelin vuoan, asettelin letturullat siihen, kaadoin bechamelin päälle ja ripottelin viimeistelyksi tuoretta tilliä ja juustoraastetta. Vuoka uuniin 225 asteeseen reiluksi vartiksi ja kun juusto alkaa ruskettua, kerrassaan mainio ateria on valmis.

 
Pinaattiohukaiset

3 dl vehnäjauhoja
150 g pakastepinaattia (tai ryöpättyä tuoretta)
2 munaa
5 dl maitoa
¾ tl suolaa
voita paistamiseen

Laita jauhot, suola, sulatettu pinaatti ja kananmunat kulhoon ja vatkaa ne sekaisin. Lisää maito vähän kerrallaan ja vatkaa kunnes jauhot ovat kunnolla sekaisin ja seos on tasaista. Anna lettutaikinan levätä noin tunnin ajan ennen paistamista.

Kuumenna paistinpannu ja paista pinaattiletut voissa molemmin puolin kauniin kullanruskeiksi. Ohjeesta tulee 8 lettua.

lettujen sisään:
kevyesti graavisuolattua lohta
keitettyjä kananmunia puolikkaina
voissa ja valkoviinissä haudutettuja purjorenkaita


 
Bechamelkastike

2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
hiukan suolaa ja valkopippuria myllystä

Sulata voi paksupohjaisessa kasarissa ja lisää siihen jauhot. Paista jauhoja koko ajan sekoittaen muutaman minuutin ajan. Varo etteivät jauhot ruskistu. Lisää maito desilitra kerrallaan ja sekoita kastike aina tasaiseksi ja kiiltäväksi. Maidon kiehuessa kastike sakenee, jolloin voi lisätä seuraavan erän maitoa. Keitä kastiketta lopuksi vähintään kymmenen minuuttia jotta jauhot kypsyvät kokonaan eikä kastike maistu jauholta. Valmiin kastikkeen tulee olla koostumukseltaan kuin pehmeää, juoksevaa jugurttia. Mausta suolalla ja vastarouhitulla valkopippurilla.



Ei kommentteja: