keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Maustetut marengit


Marengin ei aina tarvitse olla valkoista ja mautonta. Maustamisen ongelma on vain siinä, että marenki ei kestä yhtään tippaa rasvaa. Rasva lässäyttää kuohkean munanvalkuaisvaahdon hetkessä. Muovikulhossa ja silikonivispilässä voi hyvästäkin pesusta huolimatta olla rasvajäämiä, jotka estävät valkuaista vaahtoutumasta kunnolla. Siksi marenki neuvotaan aina vatkaamaan puhtaalla ja kuivalla metallivispilällä metalli- tai lasikulhossa. Joissain vanhoissa ohjeissa suositellaan erityisesti kuparikulhoa. Lisäksi valkuaisen ja keltuaisen erottelu toisistaan on tehtävä huolellisesti, ettei valkuaisen joukkoon joudu vahingossa tippaakaan rasvaista keltuaista.

Viimeinen kompastuskivi voi olla käytettävien munien tuoreus. Noh, kaupasta ostettaessa munat harvemmin ovat ”kanantuoreita”, mutta jos sellaisia jostain joskus sattuu saamaan, niitä kannattaa säilyttää huoneenlämmössä vähintään viikko jotta valkuainen vatkaantuisi kunnolla vaahdoksi. Joka tapauksessa valkuaisen voi erotella jo edellisenä päivänä ja säilyttää sitä astiassa huoneenlämmössä muovikelmun alla vuorokauden verran ennen vatkaamista.

Ruusutyllan avulla pursotettuja marjamarenkeja ja maustamattomia valkoisia


 
Puolukkamarenki

50 g munanvalkuaista
0,75 dl hienoa sokeria
0,6 dl sokeroitua ja paseerattua puolukkasurvosta
1 tl portviiniä

Munanvalkuaiseen lisätään 1 rkl sokeria ja se vatkataan pehmeäksi vaahdoksi. Loppu sokeri lisätään vähän kerrallaan ja jatketaan vatkaamista kovemmaksi. Lopuksi vaahtoon lisätään puolukkasurvos ja portviini ja jatketaan vatkaamista kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää. Puolukkasurvoksen lisääminen vaikuttaa myös siten, että vaahdon määrä vähintään kaksinkertaistuu.

Vaahdosta pursotetaan heti halutun mallisia marenkeja, jotka kuivataan kiertoilmauunissa 80 asteessa, pienemmät 1-2 tuntia, isommat 3-4 tuntia. Luukkua kannattaa välillä vähän raottaa jotta liika kosteus haihtuu. Valmiit marengit säilytetään paperipussissa huoneenlämmössä. Kesällä, kun ilmankosteus on aika huomattava, marengit kannattaa heti paistamisen jälkeen siirtää talouspapereilla vuorattuun ilmatiiviiseen astiaan etteivät ne pehmene ja muutu tahmeiksi.


Mustikkamarenki

50 g munanvalkuaista
0,75 dl hienoa sokeria
0,75 dl sokeroitua ja paseerattua mustikkasurvosta
1,5 tl mustikkalikööriä
1,5 tl limettimehua

Valmistetaan kuten puolukkamarengit




Valkuais-marjavaahdon voi tarjota jälkiruoaksi myös paistamatta, ihan sellaisenaan pumpulinpehmeänä marenkipallona.


2 kommenttia:

Sumi kirjoitti...

Näitä kokeilen! Kiitos ohjeesta! :)

Tuplaespresso kirjoitti...

Hei Sumi
Ei kestä kiittää :) Mustikasta ja puolukasta tulee tyrmäävän hyvää marenkia.
Kannattaa kokeilla myös jotain muita hedelmä/marjasoseita kunhan niiden määrä vain pysyy riittävän pienenä suhteessa muuhun marenkimassaan.