tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kantarelli, pekoni ja sipuli, täydellinen kolmiyhteys



Halliin oli tullut kotimaisia kantarelleja, kauniin keltaisia, ehjiä, todella tuoreen näköisiä, hiekattomia, mitä muuta kehumista niistä vielä keksisi. Siitä syntyi iltapalaresepti: leipää, sieniä, sipulia ja pekonia mozzarellapeiton alla.



Lämpimät kantarelli-pekonileivät neljälle

1 paketti pekonia
1 l kantarelleja
1 uusi sipuli
nokare voita
yhden uuden sipulin varsi
4 viipaletta vaaleahkoa leipää
toinen nokare voita
suolaa ja mustapippuria rouheena
2 isoa palloa mozzarellaa

Paista pekonit ensin pannulla rapeiksi ja laita ne talouspaperin päälle kuivumaan. Heitä kantarellit paistinpannulle ja kuumenna sekoitellen kunnes sienistä on haihtunut ylimääräinen kosteus. Laita kantarellit odottamaan. Sulata paistinpannulla voi ja kuullota siinä pieniksi kuutioksi leikattu sipuli. Lisää joukkoon ohuiksi viipaleiksi leikattu sipulinvarsi, sekoita mutta älä enää kuumenna. Ota erikseen leipien koristelua varten kaksi pekonisiivua sekä muutamia kauniita kantarelleja. Leikkaa loput kantarellit hiukan pienemmiksi, mutta ei ihan silpuksi. Murenna loput pekonit kynnenkokoisiksi paloiksi.

Sulata paistinpannulla voita ja paahda siinä leipäviipaleet molemmin puolin. Laita leipäviipaleet uuninkestävään vuokaan, tasaa leipien päälle sipulit, sienet sekä pekonit ja rouhaise niille vielä hiukan suolaa sekä mustapippuria. Revi mozzarellapallot leipien päälle ja gratinoi uunissa 220 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes juusto alkaa sulaa ja ruskistua. Murra kahdesta pekonisiivusta neljä palaa pekonia ja asettele nämä leipien päälle. Viimeistele kokonaisilla kantarelleilla ja sipulilla.

Ei kommentteja: