lauantai 12. heinäkuuta 2014

Bitterballen kisakatsomoon oluen kaveriksi



Bitterbal on pallonmuotoinen, ehkä Hollannin suosituin pieni snack, joita tarjoillaan baareissa oluesta pitäville hollantilaisille. Nimi tuntuisi viittaavan johonkin kitkerään, mutta sitä se ei todellakaan tarkoita. Nimi viittaa yrttimaustettuihin väkijuomiin, kuten esimerkiksi genever, jotka ovat hollanniksi bitter ja joiden kanssa niitä on aikoinaan tarjottu. Nykyään niitä nautitaan useimmiten oluen kanssa sekä cocktailpaloina.

Samoista aineksista voi tehdä myös kroketteja, kroketten, jotka ovat myös todella suosittuja Hollannissa.  Klassisessa versiossa käytetään joko naudanlihaa (rundvleeskroket) tai vasikkaa (kalfvleeskroket). Ne ovat niin suosittuja, että Mäkkärikin tarjoaa siellä omaa versiotaan McKroket.

Jalkapallon MM-pronssiottelussa on tänään vastakkain Hollanti ja Brasilia. Kumpi voittaa, bitterballen vai coxinhas?




Bitterballen en kroketten

Liha
650 g             naudan rintaa
2 l                  vettä
1                    sipuli
1                    porkkana
2                    laakerinlehteä
1 tl                 kokonaisia valkopippureita
1 tl                 kokonaisia mustapippureita
1 rkl               suolaa
muutama       tuore timjaminoksa
muutama       tuore lehtipersiljanoksa

Huuhtele liha kylmällä vedellä, laita kattilaan ja lisää kylmä vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja kuori pinnalle tuleva vaahto. Lisää kasvikset ja mausteet joukkoon ja anna kiehua hiljaisella lämmöllä kolmen tunnin ajan. Kypsennysaika riippuu käyttämästäsi lihasta. Rinnalle kolme tuntia oli sopiva. Muita sopivia ruhon osia olisivat esimerkiksi potkakiekot tai lapa. Paistia ylikypsennettäessä siitä tulee kuivaa ja jotenkin jauhomaista. Lihan syiden tulisi erottua lopputuotteessa. Jos vesi vähenee liikaa kattilasta kypsennyksen aikana niin lisää vettä. Lopussa nestettä tulisi olla jäljellä noin 7 desilitraa.

Kun liha on kiehunut sopivan kypsäksi,  nosta se lautaselle ja siivilöi liemi talteen.  Sopivalla tarkoitan lihaa, josta voi kahdella haarukalla repiä irti suikaleita. Revi liha suikaleiksi nyhtöpossun tapaan, poista mahdolliset jänteet ja luut, ja hienonna suikaleita vähän. Peitä kelmulla ja siirrä sivuun odottamaan.


Massan valmistus (n. 30 bitterballia)
80 g               jauhoja
60 g               voita
1                    sipuli silputtuna
1                    valkosipulinkynsi hienonnettuna
                      hienonnettua lehtipersiljaa
                      hienonnettua tuoretta timjamia
5 – 7 dl          lihan keitinlientä
2                    munan keltuaista
1 tl                 sinappia (Dijon tai Colmannin englantilainen)
1 tl                 soijakastiketta
0,5 dl             kermaa
                      suolaa
                      mustapippuria myllystä
                      raastettua muskottipähkinää
Leivitykseen
                      vehnäjauhoja
2                    kananmunaa vispattuna
                      pankoa  (tai karkeaa korppujauhoa)

Kuullota voissa sipuli ja valkosipuli. Lisää jauhot ja sekoita ne hyvin ja anna kypsyä. Lisää lihaliemi vähän kerrallaan ja sekoita koko ajan kunnes seos on notkeaa mutta paksua. Anna kiehua koko ajan sekoittaen kymmenisen minuuttia niin, että siitä tulee liisterimäistä. Mausta muskotilla, pippurilla ja suolalla.  Siirrä sivuun ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi, etteivät munankeltuaiset kypsy lisättäessä. Sekoita ensin joukkoon munankeltuaiset ja kerma, sinappi ja soija. Sekoita sitten siihen vielä liha ja yrtit. Tarkista maku.


Siirrä massa sopivaan vuokaan ja jäähdytä se ensin huoneenlämmössä ja siirrä vuoka sitten jääkaappiin yöksi. Ajattelin käyttää sellaista vuokaa, josta olisin voinut helposti leikata haluamani kroketin kokoisia paloja, ja muotoilla niistä kroketin. Massaa ei kuitenkaan voinut leikata, koska se oli aikamoisen pehmeää. Yritin kuitenkin muutamaa krokettia, mutta en onnistunut kunnolla muotoilemaan niitä. Bitterballit sen sijaan onnistuin hyvin pyörittämään.


Pidä massa jääkaapissa muotoiluun asti. Kieritä kostutetuin käsin pyöritellyt kylmät bitterballit ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhossa. Laita vielä jääkaappiin odottamaan paistoa. Kuumenna uppopaistorasva 180 asteeseen ja paista kroketit ja pullat muutama kerrallaan kauniin värisiksi. Minulla sopiva paistoaika oli 5 minuuttia. Paistoin ne neljässä erässä. Älä laita liikaa kerralla ettei rasva jäähdy liikaa. Nosta valumaan lautaselle, jolla on talouspaperia.

Maistuvat parhaiten lämpiminä sinappiin dipattuna kylmän oluen kera mutta varo, sillä sisus voi olla todella kuumaa.


P.S. Näihin voi varmasti käyttää lihana myös nyhtöpossun jämiä samalla tavalla. Ne olisivat kai sitten varkensvleeskroketten.




2 kommenttia:

ulla kirjoitti...

No just, ihan on uusi tuttavuus tämä. Hyvä pitää mielessä kun systeri muuttaa just kohta Hollantiin pariksi vuodeksi. Suunnittelen jo viikonloppumatkaa... :)

Brasseille kävi sitten vähän köpelösti omissa kisoissa...

Tuplaespresso kirjoitti...

Joo, bitterballen vs coxinhas 3-0. Niitä sitten siellä tulppaanimaassa, ja poffertjes -lettuja.