keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Pätkis-lettuleivokset


Lettutaikinaa voi muokata ja maustaa monin tavoin. Kaakaolisä tekee letuista erityisen hyviä ja kun pikkulettuja pinotaan päällekkäin, niistä syntyy suklaamurujen kanssa leivoksia ilman uunia.



Pätkis-lettuleivokset

2,5 dl vehnäjauhoa
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 rkl sokeria
0,5 tl suolaa
2 munaa
5 dl maitoa
Pätkis-suklaapatukoita
voita paistamiseen
tomusokeria

Sekoita vehnäjauhoon huolella kaakaojauhe, sokeri sekä suola. Kaada kuiva-aineseos kulhoon, tee keskelle kuoppa ja riko kananmunat siihen. Vatkaa hyvin sekaisin. Lisää maito vähän kerrallaan ja vatkaa kunnes taikina on tasaista. Jätä taikina tekeytymään huoneenlämpöön noin tunnin ajaksi ennen paistamista.

Leikkaa veitsellä yksi Pätkis-suklaapatukka aina neljään osaan ja jokainen osa karkeaksi rouheeksi. Siinä on mausteita neljään pikkulettuun. Letut paistetaan pikkulettupannussa ja pinotaan kolme päällekkäin, joista päällimmäiseen ei tule pätkisrouhetta.

Sulata voi pikkulettupannun koloissa ja lusikoi koloihin taikinaa. Kun toinen puoli on paistunut, käännä letut ja paista toinenkin puoli. Ripottele pätkisrouhetta lettujen päälle ja anna hiukan sulaa. Nosta letut lautaselle jokainen erikseen. Tee seuraava pannullinen samalla tavalla ja nosta nämä pikkuletut edellisten päälle. Tee kolmas pannullinen siten, että näiden lettujen päälle ei enää tule pätkisrouhetta. Nosta letut kaksien edellisten päälle niin että jokaisessa leivoksessa on nyt kolme kerrosta joiden välissä pätkisrouhetta.

Siivilöi pätkis-lettuleivosten päälle tomusokeria ja tarjoile vaniljajäätelön kera. Mintunlehti sopii hyvin koristeeksi.




Ei kommentteja: