torstai 2. tammikuuta 2014

Blinivohvelit ja lisukkeet




Uudenvuoden pääruokana nautimme blinejä, tällä kertaa blinivohveleina kun halusin kokeilla miten Lekuen silikoniset vohvelimuotit toimivat blinitaikinalle. Lopputulos oli ”ihan hyvä”, mikä tarkoittaa että nämä olivat ihan hyviä, mutta ei sentään ihan niin hyviä etteikö seuraavia blinejä paistettaisi taas wanhanaikaisella tavalla blinipannulla. Tein niin ison blinitaikinan, että siitä riitti kahdeksi päiväksi ja uudenvuodenpäivänä paistamani blinit olivat siis taas ihan sitä perinteistä mallia. 
 
Jotenkin blinitaikinan parhaat puolet eivät tulleet esille tässä vohvelimuotissa paistettuna, mutta tulipahan sekin kokeiltua. Ehkä se onnistuisi paremmin ihan oikealla vohveliraudalla? Toisaalta tämän taikinan joukossa oli voisulaa, mitä en normaalisti koskaan laita perinteisellä tavalla paistettavaan blinitaikinaan.


Blinivohveleiden/blinien kanssa oli neljä erilaista lisuketta:
Herkkunuotan (Turun kauppahalli) valmistamaa kylmäsavustettua hauenmätiä,
sienisalaattia,
vuohenjuustomoussea ja
avokadopyreetä sekä graavia lohta


Aloitetaan lisukkeiden resepteistä.



Kylmäsavustettu hauenmätilisuke blineille

250 g kylmäsavustettua hauenmätiä  (Herkkunuotta,Turun kauppahalli)
50 g creme fraichea
2 rkl tillisilppua (mieluiten kesällä tuoreista kotimaisista tilleistä pakastettua)
ripaus valkopippuria myllystä

Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään ja annetaan maustua pari tuntia ennen tarjoilua. (Jos matka käy Turkuun ja sinne kauppahalliin, kannattaa ehdottomasti kysyä kalakauppiaalta savustettua hauenmätiä!)


Sienisalaatti

1 tölkki Sauvon sekasienisäilykettä (netto 160 g) tai vastaava määrä itse säilöttyjä rouskuja
1 pieni sipuli pieninä kuutioina
100 g creme fraichea
rouhittua mustapippuria
suolaa (jos sienet eivät ole suolasieniä)

Valuta sienisäilyke ja kaada sienet kulhoon. Lisää sipulikuutiot sekä creme fraiche ja sekoita. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Anna makujen tasaantua muutaman tunnin ajan ennen tarjoilua.


Leikkaa vuohenjuustosta pois kittikuori
Vuohenjuustomousse

150 g hyvää vuohenjuustoa (paino ilman kittikuorta)
100 g kermaa

Valitse sellaista vuohenjuustoa, joka on mahdollisimman vähän hapanta. Siitä tulee paras mousse. Sekoita juusto ja kerma keskenään tasaiseksi ja pehmeäksi massaksi.,


Avokadopyree ja graavi lohi

1 iso kypsä avokado
suolaa, valkopippuria ja sitruunamehua
graavia lohta

Kuori ja soseuta avokado ja mausta se suolalla, valkopippurilla ja sitruunamehulla. Anna makujen tasaantua pari tuntia ennen tarjoilua. Tarjoile graavilohen kanssa.


Blinitaikina / blinivohvelit
(tästä määrästä tulee noin 12 vohvelia)

5 dl maitoa
20 g hiivaa
160 g tattarijauhoa
100 g vehnäjauhoa
2 dl olutta
1 tl suolaa
4 keltuaista
200 g voisulaa
4 valkuaista

Lämmitä maito isossa kulhossa kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva pieninä muruina. Sekoita hyvin, että hiiva liukenee. Lisää jauhot, sekoita tasaiseksi ja jätä taikina lämpimään paikkaan hapantumaan noin vuorokauden ajaksi, mutta vähintään 10 tunniksi. Peitä kulho muovikelmulla ettei seoksen pinnalle muodostu kuorta.

Espressokoneen päällä on hyvä, lämmin paikka taikinan hapantua.

Kun taikina on kunnolla hapantunut, vatkaa joukkoon olut, suola, keltuaiset sekä voisula ja sekoita taikinaan viimeksi kovaksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset. Aseta silikoniset vohvelimuotit uunipellille ja kaada taikinaa muotteihin Lekuen käyttöohjeen mukaisesti. Kypsennä uunin keskitasolla 220 asteessa noin 10-12 minuuttia kunnes pinta on saanut kauniin värin. Ota vuoat ulos uunista, kumoa vohvelit leivinpaperille toiselle, kylmälle uunipellille ja kypsennä vielä kuviopuoli ylöspäin noin 10-12 minuuttia kunnes vohvelit ovat kullanruskeita. Miksi vohvelit pitää paistaa kääntämisen jälkeen toisella, kylmällä uunipellillä? Siksi, että taikinaan sekoitettu valkuaisvaahto nousee näin pitkän kypsennyksen aikana taikinan pinnalle ja jos vohvelit kääntää kuumalle uunipellille, valkuainen kypsyy liikaa ja saattaa palaa.


Vohvelit voi paistaa hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Juuri ennen tarjoilua vohvelien pinta sivellään voisulalla ja vohvelit lämmitetään uunissa 250 asteessa sen aikaa, että voisula alkaa kuplia vohvelin pinnalla.

Perinteinen bliniresepti  (THE blini)  paisto-ohjeineen on joulukuun 2012 päivityksissä.

Uudenvuodenaaton blinivohvelit.

Uudenvuodenpäivänä palattiin wanhan hywään pannulla paistettuun bliniin.


9 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Piti ihan laittaa kirjanmerkkeihin tämä sivu että saan reseptit jatkossa! Nam!

Ansku kirjoitti...

Mulla oli ajatuksena paistaa blinejä vohveliraudalla. Ajatus loppui siihen, etten löytänyt vohvelirautaa äitin kaapeista. On täällä sellanen ollut, missä lie kun sitä kerta 10 vuoteen tarvitsis... Ei syöty blinejä, kun en viitsinyt rikkinäisen liesituulettimen alla pannulla paistaa.

Jaana kirjoitti...

Saakohan tuota savustettua hauenmätiä jostain täältä Helsingistä?

sauvajyvänen kirjoitti...

Minä olen ollut hyvin skeptinen noihin vohveliraudalla paistettuihin blineihin, ja tämä kirjoitus kyllä vahvisti sen, mitä epäilinkin ;) Hienot lisukkeet, ja vähän erilaista mitä itse on tullut tehtyä, eli sain kivoja uusia ideoita.

Jaana, sähkösavustimella on todella helppo tehdä savustettua mätiä itsekin, jos sitä ei valmiina löydä. Jos itsellä ei ole sähkösavustinta, kylään vaan sellaiselle jolla se on :) Sitten ostaa vaan ison kasan mätipusseja ja savustamaan. Lyhyempi aika riittää hauen mädille, kuin mitä käytin tuolle isolle mateen mädille

Jonna kirjoitti...

Kieltämättä perinteiset näyttävät houkuttelevimmilta. Turun reissulle tuli ostoslistaan täydennystä

Tuplaespresso kirjoitti...

@ Frankie Savage

Hei Frankie. Tervetuloa lukijaksi. Kommentitkin ovat aina tervetulleita :)

@ Ansku Gen

Mulla on nykyään keittiössä kaasun lisäksi induktio ja huomasin, että induktiolla paistettaessa blineistä tulee vähemmän käryä kuin sähköllä tai kaasulla.

@ Jaana

Eos, mutta jos ei saa, niin lähettäisiköhän ne sieltä Herkkunuotasta paketin linja-autorahtina?

@ sauvajyvänen

Pitäisiköhän siihen meidän kimppagrilliin hankkia savustin...
http://epatrendikasruokablogi.blogspot.fi/2013/08/grillausta-ja-viinimarja.html

@ Jonna

Turun kauppahallille on tehty täydellinen kasvojenkohotus. Kannattaa käydä siellä tutkimassa kaikkien myymälöiden valikoimat:)

Tuplaespresso kirjoitti...

Pieni korjaus/lisäys.
Me puhumme keskenämme savustetusta hauenmädistä, joka ilmaisu tuli tuohon reseptiinkin. Tarkemmin sanoen tuo Herkkunuotan herkku on kuitenkin KYLMÄsavustettua hauenmätiä, minkä olen nyt myös tekstiin korjannut.

Kynä tarhassa kirjoitti...

Minulla on tuntuma, että blinit litistyvät vohveliraudassa verrattuna pannuun ja kuohkeus kärsii. Mutta kun on enemmän porukkaa paikalla, houkuttelee raudalla paistaminen, kokeillaan. Ainakin suolaiset vohvelit ovat aikoinaan olleet menestys ja niihin olen aina laittanut jotain valkoista vehnää tummempaa joukkoon.

Vinkki "köyhänmiehen" mätimousseksi: Kermaviiliin tms. mätitahnaa, pippuria (valko/musta) sekä tilliä. Yllättävän hyvää, jos sietää mätitahnaa.

Kiitos mutkattomasta ja selkeästä blogista!

Tuplaespresso kirjoitti...

Hei, ja tervetuloa lukijaksi.
Mätitahnasta saa aikaan kaikenlaisia kivoja ruokia. Ei tarvita edes blinejä, kun jotain mätimoussen tapaista voi levittää vaikka patonkiviipaleelle :)
"Löysin" vastikään vanhan vohvelirautamme. Ehkä jossain vaiheessa taas kokeilen, mitä sillä saa aikaan.