sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Raputäytteiset ohukaiset pinaatti- ja sitruunaruohokastikkeen kanssa





Kuivaruokakomero kannattaa siivota aika ajoin. Sieltä saattaa löytää ihmeellisiä asioita, jotka ovat jääneet piiloon uudempien ruoka-ainepakettien taakse. Minä siivotessani löysin ulkomaanreissulta viime keväänä tuomani pari purkkia taskuravunlihaa ja aloin heti miettiä, mitä hyvää sellaisesta voisi tehdä. Rapukakku ? Rapukeitto ? Rapukastike ? Rapukakut kuulostivat houkuttelevilta, mutta sellainen annos toimii parhaiten alkuruokana, joten teen rapukakkuja joskus myöhemmin. Lopulta toisen tölkin sisältö päätyi ohukaisten täytteeksi ja toinen jäi vielä kaappiin uudelleen ”löydettäväksi”. Taskuravunlihan sijasta tällaisten ohukaisten täytteeseen voi käyttää ihan tavallista katkarapua tai jokiravunpyrstöjä.



Raputäytteiset ohukaiset

ohukaistaikina
2,5 dl vehnäjauhoa
1 tl suolaa
5 dl maitoa
2 munaa
voita paistamiseen

raputäyte
1 pieni salottisipuli
1 rkl voita
0,5 dl kuivaa vermuttia
1 dl äyriäislientä (tai kalalientä)
120-150 g taskuravun (tai jokiravun tai katkaravun) lihaa oikein pieneksi hienonnettuna
1 rkl hienonnettuja korianterinlehtiä
1 dl parmesaaniraastetta
valkopippuria myllystä
varovasti cayennepippuria

Kaada kulhoon jauhot ja suola. Lisää maito koko ajan vatkaten, että taikinaan ei jää jauhoklimppejä. Lisää lopuksi kananmunat ja vatkaa ne taikinan joukkoon. Jätä ohukaistaikina huoneenlämpöön vähintään puolen tunnin ajaksi, jotta jauhot turpoavat ja taikinasta tulee käyttökelpoinen. Puoli tuntia on vähimmäisaika eikä haittaa, jos taikina odottaa paistamista useamman tunnin. Silloin se kuitenkin kannattaa laittaa jääkaappiin odottamaan. Paistettaessa sulata pannulla pieni nokare voita ennen jokaista ohukaista. Taikinasta tulee noin 8 kpl "ei niin kovin isoa" ohukaista.


Täytettä varten leikkaa salottisipuli pieniksi kuutioiksi ja kuullota se paistinpannulla voissa. Lisää vermutti ja anna sen kiehua pannulla hetken aikaa. Lisää äyriäisliemi ja hyvin hienonnettu ravunliha ja keittele seosta kunnes liika kosteus on haihtunut ja massa on sopivan paksuista ohukaisten täytteeksi. Lisää lopuksi korianteri, parmesaani sekä muut mausteet, sekoita hyvin ja anna kerran vielä lämmetä kiehumispisteeseen. Täyte riittää kuuteen ohukaiseen.

Levitä raputäytettä ohukaiselle ”puolikuun” verran ja kääri ohukainen rullalle siten, että aloitat käärimisen siltä reunalta jossa on täytettä.


Pinaattikastike

2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoa
3 dl maitoa
120 g ryöpättyä pinaattia
suolaa
valkopippuria myllystä

Sulata kattilassa voi ja lisää vehnäjauhot. Sekoittele kunnes jauhot ovat turvonneet, mutta eivät ruskistuneet. Lisää maito desilitra kerrallaan ja anna kastikkeen välillä saostua. Sekoita kastiketta koko ajan, ettei se pala pohjaan. Leikkaa puolet ryöpätystä pinaatista ihan hienoksi ja toinen puoli karkeammaksi. Lisää pinaatti kastikkeen joukkoon ja anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia. Tarkkaile koko ajan ettei maito kärvähdä ja jos kastikkeesta tulee liian paksua, lisää hiukan maitoa. Mausta lopuksi suolalla ja valkopippurilla.



Sitruunaruohokastike

1 sitruunaruoho
1 dl kookosmaitoa
1,5 dl maustamatonta jugurttia

Murskaa sitruunaruoho pienempinä pätkinä isoon kuppiin ja kaada päälle 1 dl kiehuvaa kookosmaitoa. Anna kookosmaidon maustua tunnin ajan. Siivilöi sitruunaruoho pois maidosta ja lisää maito jugurtin joukkoon. Sekoita hyvin ja kaada kastike nokkapulloon, josta se on helpompi valuttaa siististi ohukaisten päälle. Käytä kastike jääkaappikylmänä.



Jos ohukaiset täytteineen ovat ehtineet jäähtyä, ne voi pikaisesti lämmittää uunissa tai mikrossa ennen tarjoilua. Annostele lautasen pohjalle pinaattikastiketta ja sen päälle täytetyt ohukaiset. Viimeistele sitruunaruohokastikkeella.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sitruunaruohokastike! Tämän, jogurtin ja kookoksen kombinaatio on varmasti mainio lisä kokonaisuuteen. Pääsee ehdottomasti kokeiluun! (ja uskon että toimis vaikka missä muussakin) Kiitos! Kati

Tuplaespresso kirjoitti...

@ Kati
En tiedä miten se toimisi josain muussa, mutta ainakin taskuravun ja korianterin maun kanssa se oli hyvä kombinaatio :)