lauantai 10. elokuuta 2013

Paistetut ahvenfileet kurkkukermassa



Olen joitakin vuosia sitten törmännyt ahvenreseptiin, joka saattaa olla alkujaan jostain Mysi Lahtisen kirjasta. Kyseistä kirjaa en ole lukenut, mutta mahdollisesti Mysin inspiroimana esitän oman versioni aiheesta.

Paistetut ahvenfileet kurkkukermassa

400-500 g      ahvenfileitä
1                    kurkku
(1-2 tl)           hienoa merisuolaa
2 rkl               etikkaa (sitä tavallista)
                      vehnäjauhoja
                      voita
1 rkl               kapriksia
2 dl                kermaa
                      valkopippuria myllystä

Pese kurkku ja leikkaa se paksuhkoiksi muutaman sentin mittaisiksi ”tulitikuiksi”. Laita kurkut kulhoon ja ripottele niille suolaa niin, että kaikki kurkut saavat osansa. Odottele kymmenisen minuuttia välillä kurkkuja sekoitellen. Lisää joukkoon etikka ja sekoita taas. Anna maustua ainakin vartti.

Käsittele ahvenfileet paistokuntoon ja poista lihasruotorivi tekemällä v –viilto. Jos olet itse pyydystänyt ahvenesi, hae täältä fileointiohjeet. Jauhota fileet ja paista ne pannulla voissa kauniin värisiksi. Mausta maltillisesti suolalla ja valkopippurilla. Sekoittele pannulle joukkoon kurkkutikut liemineen sekä kaprikset. Paistele hetken aikaa varovasti liikutellen, että ahvenfileet pysyisivät koossa. Sitten lorauta joukkoon kerma, anna hetken aikaa pulpahdella, ja ahvenet ovat valmiita tarjottavaksi keitettyjen uusien perunoiden kanssa.



2 kommenttia:

Jaska Jokunen kirjoitti...

Jotain tällaista muistan joskus jossain maistaneeni ja hyvää oli. Kiitos vinkistä :) Tätä täytyy kokeilla itsekin.

Tuplaespresso kirjoitti...

Etikkaiset kurkut ja kaprikset antavat kivaa potkua muuten aika tavis annokselle :)