sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kevyttä kasvisruokaa kukkakaalista



Viikon kasvisruoka oli kasvissosekeitto kukkakaalista, purjosta ja perunasta. Hyvää tuli, joskin jotain pientä tuntui jäävän puuttumaan. Omassa kotikeittiössä olisin viimeksi lisännyt keiton joukkoon noin 50 g nokareen ”mustaleima” Koskenlaskijaa antamaan lisämakua, mutta sitä ei täällä ollut saatavissa, joten ollaan ilman.

Kasvissosekeitto

1 pieni sipuli
10 cm pala purjoa
1 rkl voita
1 rkl ruokaöljyä
7 dl kiehuvaa vettä
1 kanaliemikuutio
600 g kukkakaalia
150 g perunaa
4 oksaa tuoretta timjamia
1 dl kermaa
currya            
suolaa
valkopippuria
soijakastiketta
(50 g Koskenlaskija "mustaleima"sulatejuustoa)

paistettua pekonia
paahdettua ja murusteltua tummahkoa leipää
tuoretta lehtipersiljaa

Kuori ja pilko sipuli ja leikkaa purjo ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna kasarissa voi ja öljy ja kuullota sipulit siinä. Lisää kanaliemikuutio ja vesi ja anna kiehahtaa. Lisää pieniksi paloiksi pilkotut kukkakaalit ja perunat sekä timjami ja keitä kunnes kasvikset ovat kypsiä. Ota timjaminoksat pois keitosta, lisää kerma ja soseuta blenderillä tai sauvasekoittimella. (Heitä mukaan sulatejuusto ja anna vielä kerran kiehahtaa kunnes juusto on kokoonaan sulanut sopan joukkoon.) Mausta sopivasti. Lautasella lisää keiton päälle leipämuruja, pekonimuruja ja silputtua lehtipersiljaa.

Suomalaisista leivistä esim paahdetun Rovastinlimpun murut sopisivat oikein hyvin tähän ruokaan.


Ei kommentteja: