Olin
aina luullut, että sianlihakastike on ”sivistyneempi” nimi läskisoosille, mutta
näin ei kuulemma olekaan, vaan läskisoosi on läskisoosi, tai jos haluaa
sievistellä, voidaan puhua silavakastikkeesta. Läskisoosi valmistetaan
perinteisesti vähimmästä mahdollisesta määrästä raaka-aineita: rasvaisesta
siankyljestä, sipulista sekä vehnäjauhosta (+ vedestä) ja maustetaan suolalla.
Sianlihakastike sen sijaan on kuulemma vain ihan tavallinen
voi-jauhosuurustettu lihakastike, johon käytetään sian lapaa? Aha? Niin tai
näin, ihan sama, läskisoosi –nimi on ihan hyvä. Huolimatta ikävän sitkeän
rasvaisia mielikuvia herättävästä nimestään läskisoosi on todellista herkkua ja
jos sen valmistaa oikein, siinä ei ole yhtään näkyvää rasvaa, vaan kaikki siankyljen
silava on sulanut kastikkeen joukkoon, kastikkeen väri syventynyt ja maku kehittynyt
ihan omanlaisekseen hitaan haudutuksen aikana. Ei se toki mitään terveysruokaa
ole, mutta ah, niin hyvää, ja jopa vielä parempaa seuraavana päivänä
lämmitettynä – mikäli jotain sattui jäämään (useimmiten ei). Mielenkiintoinen
havainto, että jos ruokanyrpistelijälle kertoo tarjoavansa läskisoosia, tämä ei
koskekaan annokseen. Mutta jos keksii läskisoosille jonkin trendikkäämmän
ulkomaankielisen nimen, kuten vaikka Sauce au Lard de Porc, soosi muuseineen
katoaa lautaselta alta aikayksikön vuolaiden kehujen saattelemana.
Muutamassa
helsinkiläisravintolassa läskisoosi on kuulunut ruokalistalle jo vuosikaudet ja
muutama ravintola on herännyt asiaan ihan viime vuosina. Aikoinaan niin kovin suosittua läskisoosia ei sen sijaan ole tehty
ihan tavallisena kotiruokana varmaan vuosikymmeniin johtuen osaltaan vallitsevasta erikoisdieetti- ja kevytruokabuumista
ja toisaalta siitä, että sianlihan paistamisesta tulee jonkin verran käryä
(mutta ei sen enempää kuin pekoninkaan paistamisesta). Toisaalta tätä joutuu
myös keittelemään vähintään tunnin, mieluummin kaksi, jotta lopputulos olisi
oikeanlainen. Ei siis mitään pikaruokaa. Suurin ongelma tänä päivänä kuitenkin on
löytää riittävän rasvaista siankylkeä, mistä syystä joissain näkemissäni
resepteissä on neuvottu lisäämään kastikkeeseen jopa voita. Olen törmännyt myös
ohjeisiin, joissa joku neropatti ilmeisen tosissaan neuvoo leikkaamaan
sianlihan läskin pois ja korvaamaan sianrasvan naudan maitorasvalla eli voilla,
mitä neuvoa en ymmärrä alkuunkaan. Mausta tulee ihan erilainen. Mitä
läskisoosia sellainen enää edes on? Sillä, kuten sanottu, silava sulaa
kastikkeen joukkoon. Tutkiskelin Finelin taulukoita ja niiden perusteella
näyttäisi siltä, että silava olisi koostumukseltaan jopa terveellisempää rasvaa kuin voi.
En ole
valmistanut läskisoosia muutamaan vuoteen, mutta nyt isänpäivän kunniaksi tein
siitä eräänlaisen gourmetversion. Jos läskisoosi jo itsessään on meillä harvinaista
gourmetia, annos nousee ihan uudelle tasolle kun sen tarjoilee kuoriperunoiden
sijasta ihanan kuohkean perunasoseen kanssa. Lisänä tietysti punajuurta ja
maustekurkkua. Resepti on sama vanha, jolla niin äitini kuin isoäitinikin
valmisti läskisoosia. Vain viisi ainesta ja valurautapannu, joka sekin on
perintökapistus.
Aterian
lopputoteamus: taivaallista… wau… miksei meillä tehdä tätä useammin… miten näin
vähistä aineista voikaan tulla jotain näin hyvää?!...
Tämä
resepti kannattaa jemmata ja ottaa esiin viimeistään ensi vuoden isänpäivänä.
Läskisoosi
(se ainoa oikea)
800 g rasvaista
siansivua 0,5-1 cm paksuina viipaleina (ei kamaraa!)
2 sipulia pieninä kuutioina
5-6 rkl vehnäjauhoa (riippuu siansivun rasvan määrästä)
kiehuvaa vettä
suolaa
Leikkaa siansivuviipaleet ensin vähän pienemmiksi
paloiksi. Kypsennä palat hitaasti 3-4 erässä paistinpannulla kohtalaisen
matalalla lämmöllä siten, että niistä sulaa mahdollisimman paljon rasvaa
pannulle. Nosta valmiit, ruskistuneet palat reikäkauhalla valurautapataan tai
paksupohjaiseen kattilaan. Kun kaikki possunpalat on kypsennetty, pannulla
pitäisi olla runsaasti sulaa silavaa ja padassa lähes pelkkää rapeaksi ruskistettua
sianlihaa. Jos epäilet, että silava ei sula, leikkaa possuviipaleista silavat irti ja sulattele niitä pannulla matalahkolla lämmöllä ensin sellaisenaan. Sen jälkeen voit kypsentää lihat.
Kaada pannulle sipulikuutiot ja kuullota niitä silavassa
kunnes ne ovat hiukan pehmenneet. Nosta sipulit reikäkauhalla pataan. Ripottele
vehnäjauhot paistinpannulle ja ruskista ne silavassa koko ajan sekoittaen. Siis
todellakin: ruskista. Ruskistaminen ei tarkoita vaaleaa beigeä, vaan ihan
reilusti ruskeaa. Kun jauhoissa on sopiva väri, kaada pannulle kiehuvaa vettä
ja pidä pääsi kaukana pannun päältä, sillä veden lisääminen aiheuttaa kuuman
höyrypilven. Sekoita koko ajan jotta kastikkeesta tulee tasaista. Lisää vettä
jos on tarpeen ja sekoita taas.
Kaada ruskea kastike paistinpannulta lihanpalojen ja
sipulien päälle pataan. Kaada pannulle vielä vähän kiehuvaa vettä ja ”pese”
kaikki hyvät maut mukaan pataan. Lisää vettä sen verran, että kastikkeesta
tulee hiukan liian löysää. Hauduta läskisoosia matalalla lämmöllä 1,5 – 2 tuntia
välillä sekoittaen ja lisää kuumaa vettä, jos kastike näyttää keittyvän kokoon
liikaa. Mausta suolalla (jotkut käyttävät myös pippuria) ja keitä sen jälkeen vielä muutaman minuutin
ajan. Tarjoile perunan/perunasoseen, maustekurkun ja etikkapunajuurten kanssa.
3 kommenttia:
Hei, perinne kunniaan ja tämä jää suosikiksi.
:) Klassikko on klassikko. Tulkoon vaan ramenit, cevichet ja bibimbabit, mutta läskisoosi on ja pysyy.
Vaikka itse en rasvaa (kovaa siis) pelkääkkään tai ei painon/kropan kunnon kannalta tarvitsekkaan niin teen tuon nykyään niin että poistan ruskistettaessa irronneen rasvan ja kerään sen purkkiin ja kierrätykseen, jauhot ruskistan ihan kuivalla pannulla ja sitten siitä kastike (joskus sorrun kuitenkin tässä aiheessa lisäämään nokareen voita) ja hautumaan uuniin. Lihoista vielä irtoaa kastikkeeseen näinkin rasvaa ja hyvää tulee.
Lähetä kommentti