Tiedemiehet kertovat että monissa kaaleissa, myös ruusukaalissa, esiintyy kemiallista yhdistettä nimeltä fenyylitiokarbamidi (PTC), jonka monet maistavat karvaana tai peräti erittäin karvaana ja epämiellyttävänä. Toisaalta jotkut eivät kykene maistamaan sitä lainkaan. Jopa joka neljäs ei maista sitä, sillä he ovat perineet kummaltakin vanhemmaltaan väistyvän makusokeusgeenin, joten makuasioista ei todellakaan voi kiistellä. Toisessa ääripäässä ovat ne noin neljännes kaikista ihmisistä, jotka maistavat PTC:n erittäin epämiellyttävänä. Ei siis tarvitse leimautua ennakkoluuloiseksi nirppanokaksi, vaan voi vedota geeniperimään ja kahteen hallitsevaan maistamisgeeniin (”supermaistaja”), jos jättää inhoamansa ruusukaalit syömättä. Fenyylitiokarbamidin lisäksi ruusukaalissa muodostuu kypsennettäessä muitakin voimakkaan tuoksuisia kemiallisia yhdisteitä, jotka vaikuttavat makukokemuksen miellyttävyyteen. Erityisesti siksi ruusukaalia ei koskaan pitäisikään kypsentää läpikypsäksi. Varsinkin suolattomassa vedessä harmaanvihreäksi, ylikypsäksi tohjoksi keittäminen on vihoviimeisintä, mitä ruusukaalille voi tehdä.
Viikon kasvis 36 / 52 ruusukaali eli brysselinkaali
Geeniperimästä juontava viha-rakkaussuhde ruusukaaliin onkin johtanut siihen, että sitä valmistetaan yleensä vain liharuokien lisukkeeksi. Niin myös meillä. Päivän ateria on ruusukaalia kahdella tavalla ja ribsit uunissa grillivastuksen alla. Ohjeet ovat kahdelle.
Lämmin ruusukaalisalaatti
150
g ruusukaalia
puolikas
mango
1
granaattiomena
1
rkl voita
1
dl saksanpähkinöitä
1
rkl juoksevaa hunaja
1
rkl balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
Leikkaa
ruusukaaleista pois kanta ja irrota yksittäisiä lehtiä niin paljon kuin
mahdollista. Leikkaa tiiviimpi sisus veitsellä vähän pienemmiksi paloiksi.
Kuori mango ja leikkaa se noin sentin kuutioiksi. Halkaise granaattiomena ja
irrota siemenet (kätevä tapa opastettu täällä). Rouhi saksanpähkinät hiukan pienemmiksi.
Sulata
paistinpannulla voi ja lisää mangokuutiot. Kuumenna niitä sekoitellen noin
minuutin ajan. Lisää ruusukaalin lehdet ja kuullottele niitä vähän aikaa. Lisää
hunaja sekä balsamiviinietikka, sekoita ja anna hautua hetken aikaa. Varo
etteivät vihreät lehdet kiehu liian pehmeiksi. Lisää lopuksi granaattiomenan
siemenet sekä saksanpähkinät ja mausta tarpeen mukaan suolalla sekä
mustapippurilla.
Ruusukaali-pekonipaistos
150
g ruusukaalia
1
isohko punasipuli
4
viipaletta pekonia
pari
rouhaisua mustapippuria
Leikkaa
ruusukaaleista pois kanta ja halkaise kaalit. Kuori punasipuli, halkaise se ja
leikkaa viipaleiksi.
Paista
pekonit rapeiksi paistinpannulla ja laita ne talouspaperin päälle valumaan. Älä
kaada pekonista irronnutta rasvaa pois, vaan kuullota siinä sipulit. Lisää ruusukaalinpuolikkaat
ja paahda niitä pannulla kunnes lehdet alkavat irrota toisistaan. Lisää
pieniksi paloiksi murretut pekoninpalat, sekoita hyvin ja mausta
mustapippurilla.
Mehevät possunribsit grillissä tai ilman
grilliä
rypsiöljyä
tuoreita
timjaminoksia
suolaa
valkopippuria
sinappijauhetta
Aseta
ribsirivit uunivuokaan ritilän päälle, pirskottele luille hiukan öljyä ja
tuoretta timjamia maun mukaan. Laita vuoka uuniin 80 asteeseen noin kymmeneksi
(10) tunniksi. Näin kylkiluiden ympärillä oleva liha kypsyy meheväksi ja hyvin
irtoavaksi. Pyyhi ribsit öljystä ja timjamista ja hiero niihin suolaa, valkopippuria
sekä sinappijauhetta. Jotta ruokaan saadaan mukaan myös ruokalajille ominaiset
ja välttämättömät karsinogeenit, anna ribseille loppusilaus joko oikeassa
grillissä hiilillä tai kaasulla, tai uunissa grillivastuksen alla.
3 kommenttia:
Olen antanut ruusukaalille monta mahdollisuutta ja aina se on pettänyt. Olen myös luultavasti kokeillut kaikki mahdolliset keinot saadakseni edes jotain syömäkelpoista aikaiseksi, vaikka peittämällä mausteiden alle... Vika ei siis olekaan minussa vaan voin huoletta tästäkin syyttää vanhempiani!
Makuaisti on siitäkin mielenkiintoinen, että joillekin juuri se karvaus tekee tietyistä mauista hyvän. Lapset karvaasta harvemmin pitävät, aikuiset kylläkin. Uskoisin, että asia on myös jossakin määrin kulttuurisidonnainen.
Ruusukaali ja endiivi taitavat juurikin olla sellaisia, joiden makuun ihastuu vähitellen.
Olen täysin samaa mieltä, että ruusukaalit ovat parhaimmillaan kauniin vihreinä ja al dente!
@ Ansku Gen
Sukuvika - mikäs sen mukavampaa. Täälläkin usein kuultu kommentti: "kiitti geeneistä"...
@ kulkuripuutarhuri
Iän myötä moneen makuun tottuu, vaikka niihin ei erityisesti rakastukaan. Luonnossa karvas maku kielii usein myrkyllisyydestä; alkuihmisissä ilmeisesti yleistyivät niiden äitien geenit, jotka parhaiten osasivat välttää myrkyttämästä sikiöitään syömisillään.
Täällä lisää aiheesta ja supermaistajista:
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/kieli_kovilla_makulaboratoriossa
Lähetä kommentti