lauantai 19. elokuuta 2017

Kirpeä keikauskakku punaisista karviaisista



Nyt kipinkapin karviaisia poimimaan. Karviaisilla kun on tapana kypsyä ihan melkein huomaamatta ja hups, sitten karviaiskausi onkin jo ohi. Karviaisista saa ihanaa hilloa, mutta siitä lisää tuonnempana. Nyt viikonloppuna nautitaan ihanasta karviais-keikauskakusta ja inkiväärimarengista.


Karviais-keikauskakku

50 g voita
2 rkl seljankukkamehua
100 g fariinisokeria
5 dl punaisia karviaisia

120 g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl jauhettua inkivääriä
0,5 dl maitoa
1 dl (n 50 g) jauhettua pekaanipähkinää

inkiväärimarenki
2 valkuaista
2 rkl sokeria
1 rkl fariinisokeria
1 tl tuoretta, hienoksi raastettua inkivääriä
1 tl vettä

kermavaahtoa

Valmista ensin marenki. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi sokerin kanssa ja lopuksi sekoita huolella joukkoon tuore inkivääri joka on sekoitettu teelusikalliseen vettä. Levitä marenki silikonimatolle uunipellille ohuena kerroksena ja kuivaa kiertoilmassa 100 asteessa pari tuntia tai kunnes se on kuiva ja rapea. Sammuta uuni ja jätä marenki jäähtymään vielä tunniksi.


Sulata voi, lisää seljankukkamehu sekä fariinisokeri ja sekoita hyvin. Jäähdytä seos.

Voitele kakkuvuoka (ei irtopohjavuoka!) ohuelti voilla. Leikkaa leivinpaperista jonkin verran vuokaa suurempi pyöreä kiekko ja paina se vuoan pohjalle ja reunoille. Voi liimaa paperin paikalleen.

Huuhtele karviaiset ja nipsaise niistä saksilla pois kannat ja tupsut. Kaada voi-sokerikinuski vuokaan leivinpaperin päälle. 

Painele karviaiset kinuskiin tasaisena kerroksena. Laita vuoka jääkaappiin taikinan valmistamisen ajaksi jotta kinuski hiukan jähmettyy.

Valmista taikina. Vaahdota hiukan pehmennyt rasva ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen samalla voimakkaasti sekoittaen. Yhdistä kuivat aineet, siivilöi ne taikinaan ja sekoita huolella. Lisää viimeksi maito sekä pekaanirouhe.

Levitä taikina karviaisten päälle. Kypsennä 200 asteisen uunin keskitasolla noin 30-35 minuuttia. Anna kakun vetäytyä 15-30 minuuttia. 

Keikauta tarjoiluastialle, kuori paperi pois ja jäähdytä kakku ennen kuin leikkaat sitä. Lopuksi pursota kakun päälle kermavaahtonokareita ja ripottele pinnalle inkiväärimarenkimuruja.


Ei kommentteja: