lauantai 16. elokuuta 2014

Suoraan 60-luvulta: jauhelihapihvi ja ruskea kastike


Keitetty peruna, jauhelihapihvi ja ruskea kastike. Onko tavallisempaa ruokaa olemassa? Siis Suomessa. Sellainen oli normaalia kotiruokaa 1960-luvulla. Kaikkien vanhojen reseptien uusien twistien ja tuunausten lomaan sopinee tämä vanha kotiruokaresepti, jota voinee klassikoksikin kutsua, ilman isompaa uutta vääntöä.



Perinteinen jauhelihapihvi ja ruskea kastike

400 g             naudan paistijauhelihaa (ennen vanhaan käytettiin sika-nauta tai nauta-sika –jauhelihaa, mutta nykykäsityksen mukaan se on joidenkin mielestä liian rasvaista)
1                    sipuli raastettuna tai tosi hienoksi silputtuna (ennen vanhaan sipuli ruskistettiin)
1 tl                 hienoa merisuolaa
                      valkopippuria
                      maustepippuria
                      rypsiöljyä paistamiseen
ruskea kastike
2 rkl               voita
2 rkl               vehnäjauhoja
3 dl                lihalientä (kuumaa vettä ja ½ lihaliemikuutio)

Sekoita kulhossa kylmään jauhelihaan suola ja jauha joukkoon maun mukaan mauste- ja valkopippuria. Raasta sipuli ja sekoita massa. Laita jääkaappiin odottamaan paistoa. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Ruskeaa kastiketta varten kuumenna pannu, laita sinne voi ja anna kuumentua kunnes voi kuohuu. Kun kuohu rauhoittuu lisää vehnäjauhot ja ruskista ne, mutta varo polttamasta. Lisää lihaliemi ja anna kiehua hiljalleen viitisentoista minuuttia. (Sillä aikaa keitä pestyt ja harjatut uudet perunat. Keittoaika lienee 12 – 15 minuuttia.)

Ota jauhelihataikina jääkaapista ja muotoile niistä kolme pihviä. Kuumenna pannulla öljy ja ruskista pihvit molemmin puolin. Jos paistinpannusi on uuninkestävä, laita pihvit siinä uuniin. Jos olet epävarma, niin siirrä pihvit uunivuokaan ja laita ne siinä uuniin. Paistoaika uunissa on n. 10 minuuttia. Jos käytät sika-nauta tai nauta-sika jauhelihaa, niin kypsennä uunissa 15 minuuttia.



Ei kommentteja: