sunnuntai 24. elokuuta 2014

Feta-yrttilihapullia pikkunälkään



”Mä en keksi mitään” -päivänä voi pyöräyttää ateriaksi vaikka kasan lihapullia. Jos kaapissa ei satu olemaan jauhelihaa, sitä on kaikissa lähikaupoissa ja aina kaapista löytyy kuitenkin jotain, jolla lihapullataikinaan saa uutta makua. Meillä se oli tällä kertaa feta sekä yrtit, joiden tuoksu ja maku vie jonnekin Välimeren suuntaan. Lihapullien kaveriksi syntyi salaatti, jonka pääosassa olivat öljyyn säilötyt kasvikset, aurinkokuivattu tomaatti, artisokanpohjat sekä oliivit. Ihan kelpo ateria pikkunälkään ja vaikka vähän isompaankin. Jos olisi ajoissa huomannut, tuohon olisi voinut sekoittaa jonkun kivan jogurttikastikkeenkin dippisoosiksi, mutta nyt ei huomannut.


Feta-yrttilihapullat

400 g naudan jauhel
1 dl korppujauhoa
1 dl kermaa
1 sipuli
2 pientä valkosipulinkynttä
1 rkl voita
1 muna
100 g fetajuustoa
1 tl suolaa
1 tl kuivattua basilikaa
0,5 tl kuivattua rakuunaa
0,25 tl kuivattua oreganoa
0,25 tl kuivattua salviaa
0,25 tl kuivattua timjamia
0,5 tl mustapippuria myllystä
1 rkl tomaattipyreetä
2 tl soijakastiketta
0,5 tl sokeria
voita lihapullien paistamiseen

Sekoita keskenään korppujauho sekä kerma ja jätä turpoamaan.
Kuori ja leikkaa sipuli pieniksi kuutioiksi. Kuori ja pilko valkosipulinkynnet. Sulata paistinpannulla voita ja kuullota siinä sipuli sekä valkosipuli.
Murskaa fetajuusto haarukalla ja sekoita joukkoon mausteet.
Sekoita isossa kulhossa kaikki ainekset huolella yhteen.
Pyörittele lihapullataikinasta pyöryköitä ja kypsennä ne paistinpannulla voissa. Annoksesta tulee noin 30-36 lihapullaa.


Salaatti

puolikas kurkku
12 miniluumutomaattia
3 aurinkokuivattua tomaattia
3 öljyyn säilöttyä artisokanpohjaa
10 hyvää oliivia
100 g fetajuustoa
jäävuorisalaattia
kastike
3 rkl hyvää oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
0,5 tl sokeria
suolaa
mustapippuria
hiukan kuivattuja yrttejä, basilikaa, oreganoa, salviaa

Leikkaa kaikki salaattiainekset sopivan kokoisiksi paloiksi. Sekoita salaatin kastike ja tarkista maku. Sekoita kaikki ainekset isossa kulhossa.


Ei kommentteja: