keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Lammaskaalia kesäkaalista ja karitsan jauhelihasta eli perinteinen kaalipata



Kuka voisi vastustaa kaalia? Tai, kyllä, niitäkin on, mutta varmaankin useimmat pitävät tästä kasviksesta, jonka maku paranee joka kerta kun kaaliruoka lämmitetään. Ainesten pilkkominen on suurin työ. Muuten kaalipata valmistuu melkein itsestään.



Lammaskaalia kesäkaalista ja karitsan jauhelihasta

1 tl voita
1 pieni kesäkaali (n 700 g)
2 uutta sipulia
2 valkosipulinkynttä
400 g karitsan paistijauhelihaa
suolaa
pippuria
timjamia
meiramia
1 iso porkkana
1,5 dl vettä
1 Knorrin kasvisliemiamme

Leikkaa kaali suikaleiksi, sipuli kuutioiksi ja valkosipuli viipaleiksi. Laita pataan voi, jauheliha, sipuli, valkosipuli ja mausteet. Älä ruskista, vaan pyöräytä vain muutaman kerran puuhaarukalla niin että ainekset menevät sekaisin. Heitä päälle kaalisilppu, keittele ja odota kunnes kaali on laskeutunut. Lisää viipaloitu porkkana. Kaalista irtoaa melkoisesti nestettä, mutta jos näyttää siltä että nestettä tarvitaan lisää, kaada pataan 1-1,5 dl vettä. Mausta kaalipata vielä Knorrin kasvisliemiammeella, sekoita ja anna hautua kunnes kaali on kypsää ja porkkananpaloissa vielä hiukkasen puruvastusta.


Ei kommentteja: