torstai 25. kesäkuuta 2015

Hozza = hotdog + pizza



Jatketaan kombokeittiölinjalla. Osuusliikkeen ketjuravintolan pizzlan, Henri Alenin potlan ja epätrendikkään keittiön pelaatin rinnalle teimme nyt herkullisen hozzan. Ai miten niin, mikä ihmeen hozza? No tietysti hot dogin ja pizzan risteytys. Sehän ei ole mikään ihan uusi keksintö, sillä netistä löytyy erilaisia toinen toistaan mielikuvituksellisempia pizzan ja hodarin yhdistelmiä. Me yritimme kuitenkin pitää jalat maassa ja hozzan melko yksinkertaisena.

Jättikokoiseksi kaulitun pizzan reunoille valutimme tomaattikastiketta sekä sinappia ja käärimme sinne nakkeja. Pizzan keskiosa sai samanlaisen tomaattikastikkeen kuin pizza muutenkin saisi, mutta sen päälle täytteeksi tuli ainoastaan uutta sipulia sekä mozzarellajuustoa. Kun pizzataikinan päällä ei ollut liian paksua kerrosta täytteitä, pohja pysyi erityisen rapeana. Reunastakin tuli nakkien kanssa ihan eri tavalla syötävä kuin perinteisen pizzan reuna, joka monilta jää lautasen reunalle liian kuivana ja palaneena.

Alustavaan makkaratestiin pääsi neljä erilaista nakkia. Söpö ja Höpö eivät osanneet päättää mikä nakeista oli paras, joten minä ja M teimme lopullisen päätöksen.  Hozzaan leivottiin Wigrenin maukkaita naudanlihanakkeja (kuvassa ne tummemmat), mutta koska niitä oli ostettu liian vähän, jouduimme täyttämään välit tavallisilla kuorettomilla grillinakeilla. Keskiosaan tuli täytteeksi tomaattikastiketta, sipulia ja mozzarellaraastetta. Valmis hozza viimeisteltiin perinteisen hodarin tapaan kurkkusalaatilla ja paahdetulla sipulilla.

Ensin M teki pizzataikinan vanhalla, hyväksi koetulla reseptillämme. Vielä ei ole tullut vastaan parempaa pizzapohjan ohjetta. Uuni laitettiin lämpiämään 270 asteeseen ja uunipelti laitettiin sinne kuumenemaan. Kuuma pelti korvaa pizzakiven. Meillä on joskus ollut pizzakivi, mutta sen käyttö ja säilytys oli hankalaa, joten se pääsi uuteen kotiin eikä ainakaan minulla ole ollut sitä ikävä. Taikina sai kohota noin tunnin, minkä jälkeen kaulin sen leivinpaperille mahdollisimman suureksi ympyräksi. 


M sekoitti tomaattikastikkeen näppituntumalla ketsupista, tomaattipyreestä, soijakastikkeesta, mustapippurista ja worcestershirekastikkeesta. Tomaattikastikkeena tällaisessa voi käyttää ihan oman maun mukaista tomaattisekoitusta. Sinappi sekoitettiin M:n makeasta, väkevästä kotisinapista ja englantilaisesta sinapista, sekin sinne päin. Ensin reunalle tomaattikastiketta, sinappia sekä nakkeja ja reuna käännetään sisään nakkien yli. Sitten keskiosan täytteet ja pizzan paisto. Tosi helppoa. 


Keskiosan täytteessä tomaattikastikkeen päällä oli pari uutta sipulia ja noin 100 grammaa mozzarellaraastetta. Kun hotdog - pizza oli paistoa vaille valmis, M veti tulikuuman pellin uunista ja laittoi sen työtason reunaa vasten. Minä nykäisin hozzan leivinpapereineen uunipellille, jolloin pohjan alapuoli pääsi heti kuumenemaan. Paistoaika oli noin 10-12 minuuttia 270 asteessa. Kun hozza oli otettu uunista ja viipaloitu, sen pinnalle laitettiin vielä hiukan Felixin kurkkusalaattia sekä paahdettua sipulia. Hyvää, varsinkin ne Wigrenin naudanlihanakit..

hot dog + pizza = hozza, ei vain suomeksi vaan ihan kaikilla kielillä


5 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Nerokasta :-D

Katja kirjoitti...

Hauska idea!:) Minä muuten tykkään pizzassa kaikkein eniten reunapaloista. Sama juttu makeissa ja suolaisissa piirakoissa, reunat on parhaat.;) Eivät tietysti saa olla liian kuivia ja kärvähtäneitä, ja täytettäkin pitää olla joukossa.

Tuplaespresso kirjoitti...

@ Jaana
Epätrendikkäässä keittiössä syntyy joskus kaikenlaisia hassutuksia, kun kyllästytään liikaan sovinnaisuuteen :)

@ Katja
Tässä tosiaan ne reunat on hyödynnetty niin ettei reunoja oikeastaan enää ole. Oikeastaan tuo keskiosakin on ihan tarpeeton. Sipulit ja kurkkusalaatit olisi kaikki voitu leipoa nakkien kanssa pizzataikinan sisään ja tehdä näistä pelkkiä pötköjä. Ai niin, mutta sittenhän siinä ei olisikaan enää mitään jujua... :)...

Rva Raadelmasta kirjoitti...

Kiitos taas ohjeesta! Tämä oli hyvää, jää meidän keittiöön. Ja vaivaton valmistaa, täydet pisteet :)

Tuplaespresso kirjoitti...

Kiitos kiittämsiestä. Ruoanlaiton ei pidä olla liian vakavaa ;)