lauantai 20. heinäkuuta 2019

Karhunvatukkakakku


Serious eats on ihan parhaita ruokasivustoja. Sieltä bongasin tämänkin karhunvatukkakakun reseptin. Tämä on aivan ihana kakku naistenviikon kahvipöytään tai vaikka viedä tuliaisiksi. Paistoin kakun ohjeen mukaan alumiinivuoassa, joka lienee ihan paras kakkuvuoka - ainakin päätellen siitä että kaikki ammattileipurit suosivat alumiinivuokia. Ja täytyy myöntää että kyllä alumiinivuoka tekee kakkuun ihan erilaisen ja paremman paistojäljen kuin pinnoitettu nonstick-vuoka, puhumattakaan silikonivuoista, jotka hyllyvät ja löllyvät holtittomasti joka suuntaan. Kakkuvuoan voitelukaan kun ei ole mikään iso juttu.

Tämä todella mehevä kakku on maustettu karhunvatukkasoseen lisäksi vain ripauksella kanelia. Pinnalla on Philadelphia –tuorejuustosta vatkattu kuorrute ja loput marjat, jotka jäivät soseen valmistuksesta. Taikinaan sekoitetut marjat soseutin vitamixillä, jonka teho riitti murskaamaan myös siemenet niin hienoksi ettei sosetta tarvinnut paseerata siivilän läpi. Taikinaan käytetään kananmunasta vain valkuaisia, jolloin karhunvatukkasoseen kaunis punavioletti väri pysyy paljon parempana. Munankeltuainen voi pilata kakun muuttamalla kakun värin omituisen vihertäväksi.



Karhunvatukkakakku
(noin 10 palaa)

200 g  huoneenlämpöisiä karhunvatukoita + lisää marjoja kakun pinnalle

110 g  huoneenlämpöistä (suolatonta) voita
145 g  sokeria
1 ¼ tl  leivinjauhetta
¼ tl  ruokasoodaa
¼ tl  suolaa
1/8 tl  kanelia
55 g  huoneenlämpöisiä munanvalkuaisia

155 g  vehnäjauhoa

kuorrute:
100 g  huoneenlämpöistä voita
1 tl  vaniljauutetta tai jauhettua vaniljatankoa
200 g  huoneenlämpöistä Philadelphia tuorejuustoa (21 % rasvaa)
300 g  tomusokeria


Soseuta ensin karhunvatukat mahdollisimman hienoksi soseeksi. Jos joudut paseeraamaan soseen siivilän läpi, tee sosetta hiukan enemmän jotta sitä on vielä paseerattunakin 200 grammaa.

Laita uunin ritilä toiseksi alimmalle tasolle ja uuni lämpiämään 180 asteeseen (ylä-alalämpö). Voitele alumiininen Ø 20 cm kakkuvuoka ja vuoraa se leivinpaperilla sekä pohjasta että reunoiltaan.

Laita kulhoon voi, sokeri, leivinjauhe, ruokasooda, suola sekä kaneli ja vatkaa seosta vaaleaksi ja kuohkeaksi. Kaavi kulhon reunat nuolijalla muutaman minuutin vatkaamisen jälkeen ja vatkaa vielä toiset muutaman minuutin ajan. Lisää sitten koko ajan vatkaten ensin puolet ja hetken kuluttua loput munanvalkuaisesta.

Lisää pari lusikallista jauhoja ja vatkaa ne taikinan joukkoon. Koko ajan vatkaten lisää sitten kolmannes kerrallaan karhunvatukkasosetta, sitten jauhoja, sitten marjasosetta, jauhoja jne kunnes kaikki ainekset on vatkattu tasaiseksi taikinaksi. Sekoita lopuksi vielä nuolijalla kaikki varmasti sekaisin, kaada taikina alumiinivuokaan, tasoita pinta ja laita vuoka uuniin. Kypsennä kakkua 25-30 minuuttia ja kokeile puutikulla kakun kypsyyttä. Jos tikkuun ei tartu enää taikinaa, ota kakku uunista ja jätä se vuoassaan jäähtymään noin tunnin ajaksi. Tunnin kuluttua kumoa kakku, irrota pohjan leivinpaperi ja laita kakku tarjoilulautaselle. Anna kakun jäähtyä vielä toisen tunnin ennen kuorruttamista.


Laita kulhoon voi sekä vanilja ja vatkaa ne kuohkeaksi. Lisää tuorejuusto ja vatkaa ainekset sekaisin. Lisää tomusokeria desilitra kerrallaan ja vatkaa kunnes kuorrute on tasaista. (Tämä määrä kuorrutetta riittäisi melkein jopa kahteen karhunvatukkakakkuun, joten lopulle pitää keksiä jotain muuta käyttöä.) Levitä kuorrutetta kakun pinnalle ja viimeistele tuoreilla karhunvatukoilla.

Jos maltat antaa kakun odottaa seuraavaan päivään, se on silloin vieläkin parempaa.


2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Nätti väri ja tosi mehevän näköinen kakku:)

Tuplaespresso kirjoitti...

Oli todella mehevä kakku. Nautittiin sitä jälkiruokana. Kakkua oli pari palaa jäljellä vielä kolme päivää leipomispäivästä ja koostumus edelleen lähes yhtä mehevää. Nuo marjasoseet taikinan joukossa pitää hyvin kakun kosteana.