keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Pekaanikuorrutetut kanafileet aurajuustokastikkeessa



Pekaanikuorrutettujen kanafileiden resepti löytyi Taste of Homen sivuilta. Kuorrutteessa voi, sokeri ja pähkinät kuulostivat niin mielenkiintoiselta, että oli ihan pakko kokeilla – ja kyllä kannatti. Tällä reseptillä tehdään broiskua toistekin.


Pekaanikuorrutetut broilerinfileet

4                    maustamatonta broilerin rintafileetä
0,5 dl             vehnäjauhoja
1 tl                kuivattua rosmariinia hienonnettuna
½ tl               hienoa merisuolaa
¼ tl               mustapippuria myllystä
50 g               voita sulatettuna
1 rkl              fariinisokeria
100 g             pekaani- ja/tai saksanpähkinöitä karkeasti hienonnettuna

Kuumenna uuni 200 ˚C:een. Taputtele broilerinrinnat kuiviksi ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Sulata voi ja siihen fariinisokeri. Hienonna rosmariini morttelissa ja sekoita se jauhoihin. Laita kananrinnat muovipussiin, kaada sinne jauhoseos ja hölskytä pussia niin, että jauhotus levittyy tasaisesti kanoille. Kaada voiseos yhdelle ja pähkinämurska toiselle lautaselle. (Minä laitoin puolet pekaania ja puolet saksanpähkinää, mutta kumpi vaan tai molemmat käyvät.) Kieritä fileet ensin voi-sokeriseoksessa ja sitten pähkinämurskassa ja aseta ne uunipannulle leivinpaperin päälle. Laita pelti uuniin ja kypsennä n. 20-30 minuuttia, kunnes niiden sisälämpö on 75 ˚C. Ota uunista jäähtymään.

Valmista kastike sillä aikaa, kun rinnat kypsyvät.



Aurajuustokastike

2,5 dl             kermaa
125 g             aurajuustoa karkeasti murusteltuna
1                    hienonnettu kevätsipuli
                      mustapippuria myllystä

Kaada kerma kasariin ja keitä sitä 8 – 10 minuuttia tai kunnes se saostuu. Lisää sekaan murennettu aurajuusto ja hienonnettu kevätsipuli ja jauha mustapippuria joukkoon. Sekoita, kunnes juusto on sulanut. Tarvittaessa kastikkeen voi siivilöidä.


Tämä ruoka maistuu niin pastan kuin riisinkin kanssa. Lisäkesalaattiin kannattaa viipaloida persikkaa sekä viikunaa, sillä niiden maku toimii aurajuuston kanssa todella hyvin.


3 kommenttia:

Antti | Kamera ja Kauha kirjoitti...

Tuo vaikuttaa sellaiselta kylmän talvipäivän herkkuannokselta kun kaipaa kunnolla energiaa!

Kaura kirjoitti...

Ihanan värikäs annos.

Tuplaespresso kirjoitti...

@ Antti | Kamera ja Kauha
Meni hetki ennen kuin tajusin, että Jokihakahan se siinä :) Tämän vuoden alku toi niin paljon uusia kiireitä, että omaa blogia on päivitetty, mutta kanssabloggareiden kuulumisten lukeminen on jäänyt lähes olemattomiin. Kamera ja Kauha sopii tosi hyvin uuden blogisi nimeksi :) Täytyy korjata se omaan blogilistaan.
Niitä kylmiä talvipäiviä ei tarvitse tulla enää lisää, mutta broisku tällä tavalla valmistettuna oli tosi hyvää.

@ Kaura
Eikä olekin mielenkiintoista, miten suhteellisen tasavärisen beessi annos muuttuu ihan eri näköiseksi ja paljon houkuttelevammaksi, kun lautaselle lisää vähän vihreää ja pari hedelmäviipaletta :)