sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Friteerattu juuresspagetti



Kun eilisessä blogipäivityksessä oli kukkakaalista tehty risotto, tänään jatketaan näköislinjalla ja tehdään juuresspagettia.

Googlaamalla hakusanalla vihannessorvi netistä löytyy jos jonkinlaista härveliä, jolla voi tehdä kasviksista erilaisia pitkiä suikaleita. Minun kapistukseni on kotoisin coolstuffista ja siinä viehätti nimenomaan laitteen pieni koko ja yksinkertainen toiminta. Tämä ei ole maksettu mainos.

Jääkaapissa oli bataattia, palsternakkaa, porkkanaa ja perunaa, joten niistä suikaleista tuli kiva kasvislisäke lihakastikkeelle. Mutta koska juurekset keitettyinä lötkistyvät, pitkiksi spagettimaisiksi suikaleiksi leikattuna ne kannattaa friteerata, jotta lopputulos ei olisi pelkkää mössöä. Näin friteeratut juurekset sopivat myös salaatteihin ”rouskuvaksi elementiksi” tai ihan vain sellaisenaan naposteltaviksi.

Friteerattu juuresspagetti

bataattia
perunaa
porkkanaa
palsternakkaa
rypsiöljyä uppopaistamiseen
suolaa

Suikaloi juurekset vihannessorvilla spagettimaiseksi. Levitä suikaleet pyyhkeelle tai talouspaperille ja taputtele spagetti mahdollisimman kuivaksi. Mitä enemmän pintakosteutta juuressuikaleissa on, sitä enemmän kuuma rasva kuohuu ja roiskii ympäriinsä.

Kuumenna öljy kattilassa ensin 160 asteeseen. Uppopaista suikaleita useammassa erässä ensin kertaalleen vähän aikaa ja nosta ne öljystä reikäkauhalla talouspaperille jotta ylimääräinen öljy imeytyy paperiin. Näin myös liika kosteus haihtuu. Kuumenna sen jälkeen öljy 180 asteeseen ja uppopaista suikaleet nopeasti vielä kerran kunnes niiden väri on muuttunut kullanruskeaksi. Mausta suolalla.


2 kommenttia:

mbkarhu1 kirjoitti...

Toimiiko tuo vehje todellakin? Toimiikohan tumpelovarmasti? Itselläni on omenapora, jolla en ole saanut aikaan kuin irtipyllähtäneitä omenoita (vika lienee todennäköisimmin minussa). Joskus olisi nimittäin mukava käsitellä vihanneksia tuollaiseenkin muotoon, näytti niin hyvältä.

Tuplaespresso kirjoitti...

@ mbkarhu1

Usko tai älä, mutta toimii se. Juurespalat vaan täytyy leikata aika tarkkaan tuon tummanvihreän osan sisäpuolen kokoisiksi, jotta mahtuvat pyörimään siellä ja jotta vaaleanvihreän osan piikit pitävät sen tukevasti otteessaan. Onhan tämä ihan hauska keittiölelu ;-)