maanantai 22. helmikuuta 2016

Krepit, mansikkaa ja mascarponea



Koska kaikkia kodinkoneita pitäisi käyttää aika ajoin, kaivoin esiin yläkaapista crêpes paistolevyn (tai, siis, vielä toistaiseksi yksikätisenä pyysin, että M ottaa sen alas) ja aloin sekoittaa lettutaikinaa. En ollenkaan muistanut, miten miellyttävä keittiökone paistolevy onkaan: ei käryä, ei liesituulettimen läpitunkevaa hurinaa, vain pino kauniita, ohuita kreppejä.

Kulmakaupassa oli Mascarpone-tuorejuustoa sekä kauniita, isoja mansikoita ja kaikki muu tätä jälkiruokaa varten löytyikin omasta kaapista. Olen usein ostanut Bonnen hedelmäsoseita, koska ne ovat pelkkää soseutettua marjaa tai hedelmää ilman lisättyä sokeria. Pastöroitu hedelmäsose puolen litran tölkissä sopii hyvin jogurtin mausteeksi, tai kuten nyt, siitä on helppo valmistaa jälkiruokakastike. Ohjeesta tulee noin 10 ohuenohutta, mansikoilla ja mascarponekermalla täytettyä kreppiä.



Mansikka-mascarponekrepit

krepit
4 dl vehnäjauhoa
3 munaa
4 dl maitoa
2 dl hiilihapotettua vettä
50 g jäähtynyttä, sulatettua voita
0,5 tl suolaa

täyte
2 dl kuohukermaa
250 g Mascarponea
maun mukaan sokeria
tuoreita mansikoita

mansikkakastike
2,5 dl (Bonne) mansikkasosetta
1 dl sokeria

muruseos
50 g rouhittua pekaanipähkinää
0,5 dl vehnäjauhoa
1 dl kaurahiutaleita
5 rkl sokeria
50 g pehmeää voita
(viimeistelyyn tomusokeria)

Kaada kulhoon vehnäjauhot ja lisää kananmunat. Sekoita ja lisää maitoa vähän kerrallaan kunnes taikinassa ei enää ole paakkuja. Lisää loppu maito, suola sekä (vichy tai muuten vaan) hiilihapotettu vesi ja sekoita hyvin. Anna taikinan tekeytyä noin tunnin ajan ennen paistamista. Lisää taikinaan voisula, sekoita ja paista ohuita kreppejä. Paistolevyllä kreppiä paistetaan noin minuutin verran molemmilta puolilta kunnes se tuntuu kypsältä ja pinta on saanut hiukan väriä. Taikinasta tulee noin 10 kreppiä.


Valmista täyte, kastike sekä muruseos sillä välin kun taikina tekeytyy. Vatkaa kuohukerma löysähköksi vaahdoksi, lisää siihen Mascarpone ja sekoita pursotuskelpoiseksi massaksi. Mascarponevaahdon voi makeuttaa sokerilla. Täytä iso (tai pari pientä) pursotinpussi Mascarponevaahdolla ja laita jääkaappiin odottelemaan.  Leikkaa mansikat pieniksi paloiksi, ripottele päälle hiukan sokeria ja laita jääkaappiin odottamaan.

Keitä kattilassa mansikkasoseesta ja sokerista kastike. Nesteen määrä saa redusoitua lähes puoleen. Sekoittele koko ajan ja varo ettei kastike kuohahda yli. Jäähdytä kastike. Jos käytössäsi on muovinen annostelupullo, laita kastike pulloon, sillä siitä kastikkeen saa kaadetuksi lautaselle kaikkein siisteimmin.

Sekoita kaikki muruseoksen ainekset keskenään, kaada paistinpannulle ja paahda kohtalaisen miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen kunnes sokeri on sulanut. Levitä muruseos laakealle lautaselle jäähtymään.

Asettele kreppi työlaudalle, pursota keskelle reunasta reunaan peukalonpaksuinen vana Mascarponevaahtoa ja ripottele siihen mansikanpaloja. Kääri kreppi rullalle. Pursota krepin päälle mansikkakastiketta, ripottele jäähtynyttä muruseosta ja viimeistele tupsauksella tomusokeria.


Ei kommentteja: