maanantai 2. joulukuuta 2013

Simpukkapastaa




Portugalissa simpukat ovat lähiruokaa, joten ostin verkkopussukallisen tuoreita, viljeltyjä simpukoita, amêijoas. Kalakauppiaan ohjeen mukaisesti laitoin ne tuntia ennen kypsentämistä veteen, johon lisäsin suolaa 3,5 prosenttia niin, että se muistuttaa paikallista merivettä. Kun simpukat avautuvat vedessä, niin samalla niissä mahdollisesti oleva hiekka huuhtoutuu pois.

Laitoin pastaveden kiehumaan, lisäsin suolaa ja keitin spagetteja 11 min (ohje 12 min) ja niiden kypsyys oli juuri oikea. Pastan kypsyessä laitoin toisen kattilan pohjalle öljyä, jossa kuullotin sipulia ja valkosipulia sekä pikkuisen täällä käytettyä chilipippuria, malaguetaa.

Onneksi maistoin palan chilipalkoa ennen kattilaan laittoa. Maku oli tosi tymäkkä, ja jos olisin laittanut koko määrän, ei mikään muu enää olisikaan siinä maistunut. Se on väkevyysluokaltaan cayennepippurin ja habaneron väliltä.

Öljy-maustesekoituksen kanssa kattilaan ensin silputut lehtipersiljan varret sekä valkoviini, sitten simpukat ja kansi päälle. Keittoaika oli viitisen minuuttia. Välillä hölskytin kattilaa pari kertaa, jotta mausteet sekoittuvat ja simpukat aukeavat. Lähiruokasimpukoiden tuoreus näkyi siinä, että yhtäkään simpukkaa ei tarvinnut hylätä. Kaikki olivat ehjiä ja kaikki aukenivat kauniisti. Sitten pastoista keitinvesi  pois ja kulhoon. Siihen päälle simpukat keittoliemineen ja silputtuja lehtipersiljan lehtiä. Bom apetite.

n. 500 g         tuoreita simpukoita kuorineen
1                    sipuli kuutioituna
2                    valkosipulinkynttä viipaloituina
pieni pala       chilipalkoa pienennettynä ja siemenet poistettuna
nippu             lehtipersiljaa silputtuna
                      öljyä
1,5 dl             kuivaa valkoviiniä
                      spagettia
                      suolaa


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nyt iski kauhea tuoreörvelökateus!

Tuplaespresso kirjoitti...

Sama täällä. Onneksi M palaa taas kotiin Helsinkiin parin viikon kuluttua, niin ei minunkaan tarvitse kuolata ruudun tällä puolella ;)

Katja kirjoitti...

Näyttää ja kuulostaa hyvältä!:) Pidän simpukoista, mutta harmi kyllä, yleensä on tyydyttävä purkkiin tai pakasteeseen. Ainoastaan kaupungissa käydessä saa tuoreita sinisimpukoita. Muuta täällä päin ei yleensä tuoreena näykään.

Tuplaespresso kirjoitti...

Toisaalta ne pakastetut on yleensä 100% priimaa tavaraa, kun noista Suomeen tuoduista tuoresimpukoista joutuu joskus heittämään jopa puolet pois :)