maanantai 9. joulukuuta 2013

Saslikkeja ja muistoja




Eilisestä naudanlihapalasta jäi vielä yhdeksi ateriaksi. Käytin siihen tarveaineita, mitä kaapista löytyi. En ollut ateriaa sen kummemmin suunnitellut. Olin leikannut esille ne parhaat palat, jotka menivät eiliseen oriental wokkiin. Postin loppupaloista kalvot ja pilkoin lihan pieniin paloihin. Pujotin ne vartaisiin ja tein niistä siis saslikkeja, joita uppopaistoin 180 asteessa 4 minuuttia. Itse asiassa paistoin viitisen minuuttia, mutta se oli hieman liikaa.

Käytin saslikkien maustamiseen paiston jälkeen kuivamausteita eli suolaa, pippurimaustesekoitusta, jossa on valkosipulia, piripiriä ja paprikaa. Tein myös yhden vartaan, jossa oli kokonainen sipuli neljään lohkoon pilkottuna. Jätin sipulin juuriosan poistamatta, jolloin se piti paloja yhdessä, ja työnsin vartaan sipulinpalojen lävitse. Paistoin sitä 150 asteessa kolme minuuttia. Nautin vartaat muhennetun perunan kanssa oluen kera.

Naudanlihasaslikit

naudanlihaa pieniksi paloiksi pilkottuna
sipulia neljään osaan lohkottuna
saslikvartaita
suolaa ja mausteita maun mukaan



Saslikkeihin liittyy muisto kouluajalta. Turussa oli torin laidalla Wiklundin valopihassa pieni grilli nimeltään Saslik-grilli. Sen pitäjä oli muistaakseni ollut merillä ja perusti Turkuun palattuaan mainitun grillin. Elettiin 60-luvun loppua, jolloin kokolihaa valmistettiin kotikeittiöissä harvoin muutoin kuin viikonloppuna ja kaupungissa oli siis grilli, josta sai kokolihavartaita. Ensin naudanlihavartaat uppopaistettiin ja sitten lopuksi laitettiin vielä grilliparilaan. Olivat jotain muuta kuin torin kioskien nakit eikä Hesburgeristakaan ollut olemassa vielä ajatuksen tapaistakaan. Saslikherkun hinta oli muistini mukaan 1,80 markkaa, ja aina kun rahavarat sallivat, kävimme kaverien kanssa koulun jälkeen siellä. Vastaavaa paikkaa ei ole sen koommin tullut Suomessa vastaan.

Siellä oli hyllyllä pitkä rivi erilaisia mausteita, ja kun oltiin nuoria ja hulluja, niin tilattiin ”kaikilla kuivamausteilla”. Sitä varrasta ei paljoa enää mausteiden alta näkynyt, mutta hyvää oli. Siksi nämäkin vartaat maustettiin kuivamausteilla, mutta paljon maltillisemmin. Nykyisin vastaavissa ruoissa käytetään muutenkin enemmän erilaisia kastikkeita kuin kuivamausteita.


Ei kommentteja: