tiistai 21. toukokuuta 2013

Aivan ihana savuahvenpiirakka



Savuahvenesta tulee maailman paras kalapiirakka. Olen kokeillut tätä reseptiä myös muiden, niin savustettujen kuin savustamattomienkin, erilaisten kalojen kanssa, mutta mikään ei ole niin hyvää kuin savuahven. Tämä on kertakaikkiaan vastustamatonta. Savuahvenpiirakan seuraksi sopii raikas vihersalaatti.



Aivan ihana savuahvenpiirakka (27 cm halk, vuokaan)

pohja
125 g voita pieninä kuutioina
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
3 rkl jääkylmää vettä

täyte
3-5 savuahventa (huom! tuoreena savustettu, EI pakasteesta savustettu!)
3 kovaksikeitettyä kananmunaa
100 g herneitä (tuore tai pakaste)
2 dl kuutioitua tomaattia
mustapippuria myllystä
0,5 dl silputtua tilliä

2 raakaa kananmunaa
1 dl kermaa
100 g mozzarellaraastetta

Sekoita suola vehnäjauhojen joukkoon. Nypi jauhot ja voi murumaiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Taputtele taikina jauhotetuin käsin piirasvuokaan (halk. 27 cm) ja esipaista pohjaa 225 asteessa 13-15 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä noin 10 minuuttia ennen kuin laitat sille täytteen.

Perkaa savuahvenet huolella, kuori kovaksi keitetyt kananmunat ja leikkaa ne pienehköiksi kuutioiksi. Poista tomaateista sisukset ja leikkaa tomaatit kuutioiksi. Sekoita keskenään täytteen ainekset, peratut ahvenet, kananmuna, herneet, tomaatti ja tilli. Levitä seos esipaistetulle piiraspohjalle ja rouhi päälle hiukan mustapippuria. Riko munat kulhoon ja vatkaa niitä sen verran että rakenne rikkoutuu. Lisää munien joukkoon kerma ja juustoraaste. Sekoita hyvin ja lusikoi juustokuorrutus tasaisesti täytteen päälle. Paista 225 asteessa 15-20 minuuttia. Anna piiraan vetäytyä paistamisen jälkeen noin 15 minuuttia ennen tarjoilua.


4 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Tuon on kyllä pakko olla hurjan hyvää:)Olenkohan koskaan edes maistanut savuahventa....

Tuplaespresso kirjoitti...

Savuahven on mun kalalistallani numero 1 (ja 2 ja 3) ja kaikki muut kalat tulevat sen jälkeen :)
Ja jos sen saa vielä suoraan savustuspöntöstä, niin olen seitsemännessä ruokataivaassa.

Jaska Jokunen kirjoitti...

Hitsi kuinka hyvän näköistä, oikein nälkä tuli :)

Tuplaespresso kirjoitti...

Ken on kerran savuahventa maistanut... ;)