torstai 31. tammikuuta 2013

Sametinpehmeää kurpitsakeittoa


Jos joka toisella asiakkaalla on ostoskärryssään isoja paloja kirkkaan oranssia kurpitsaa, niin pitäähän sellaista itsekin ostaa. Kurpitsakeitto on mukavan kevyttä kasvisruokaa pitkästä aikaa. 



Sametinpehmeä kurpitsakeitto

1 iso sipuli
2 rkl oliiviöljyä
1 kg kurpitsaa pieninä kuutioina
1 tähtianis
3 kokonaista neilikkaa
pieni pala tuoretta inkivääriä
pieni pala kanelitankoa
1 rosmariininoksa
5 dl vettä
1 kanaliemikuutio              
paahtoleipää
créme fraichea
suolaa, pippuria, tuoretta rosmariinia

Kuori ja viipaloi sipuli ja kuullota se isossa kasarissa voissa. Kääri tähtianis, neilikat, inkivääri, kaneli ja rosmariini harsokangaspussiin ja lisää maustepussi kasariin. Lisää kurpitsakuutiot, vesi ja kanaliemikuutio ja anna kiehua kannen alla. Kun kurpitsakuutiot ovat täysin pehmenneet, ota maustepussi pois ja soseuta keitto sauvasekoittimella tai blenderillä. Lisää vielä pari reilua ruokalusikallista créme fraichea ja sekoita hyvin. Mausta lopuksi suolalla ja mustapippurilla.

Valmista leipäkuutiot sillä välin kun kurpitsat kiehuvat. Leikkaa paahtoleivät tasakokoisiksi kuutioiksi. Kaada paistinpannulle pieni tilkka öljyä ja paahda siinä rosmariinia. Lisää leipäkuutiot ja anna niiden ruskistua tasaisesti joka puolelta. Mausta lopuksi suolalla.

Annostele keitto lautasille, lisää créme fraichea, leipäkuutiot ja tuoretta rosmariinia.






Ei kommentteja: