perjantai 11. tammikuuta 2013

Hernarin kanssa pannukakkua, tottakai



Pannukakun perustaikina

0,5 l maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
2 kananmunaa
paistamiseen voita

Kaada jauhot ja suola kulhon pohjalle ja lisää maito koko ajan sekoittaen. Kun seos on tasaista ja klimpitöntä, vatkaa joukkoon munat ja anna taikinan levätä huoneenlämmössä vähintään puoli tuntia jotta jauhot turpoavat.

Siivuta paistovuoan pohjalle nokare voita ja laita vuoka kuumaan uuniin kunnes voi on sulanut ja saanut hiukan väriä. Kaada taikina vuokaan ja paista 225 asteessa noin puoli tuntia. 

Tästä reseptistä puuttuu sokeri. Sitä voi ripotella pannukakun päälle tai sitä voi lisätä taikinaan oman maun mukaan samoin kuin voita, enemmän munia tai jotain muuta mitä haluaa. Toisaalta, kun taikinassa ei ole sokeria, pannukakun (tai taikinasta paistetut ohukaiset) voi tarjota niin suolaisen kuin makeankin lisäkkeen kanssa.

Klassikko: pannukakkua, kotitekoista metsävadelmahilloa ja kermavaahtoa <3

Ei kommentteja: