tiistai 15. tammikuuta 2013

Minne hukataan yli jäänyt jauhelihakastike?


Ei koskaan pitäisi mennä ruokakauppaan nälkäisenä, eikä varsinkaan alkaa valmistaa ruokaa nälkäisenä. Silloin normiannos näyttää aina liian pieneltä ja pitää valmistaa ”kaiken varalta” niin paljon, että se ei varmasti lopu kesken… Niinpä niin. Ja kun kahtena päivänä peräkkäin ei viitsisi syödä samaa ruokaa, niin jääkaappiin kertyy kaikenlaisia kippoja ja nyssyköitä ihan käyttökelpoista sapuskaa.

Jauhelihakastikkeesta on onneksi helppo keksiä jotain uutta – tai vanhaa, miten sen nyt ottaa. 



Lihamakaronilaatikko jauhelihakastikkeesta

Kattilallinen vettä liedelle kiehumaan ja joukkoon humpsautetaan yksi Knorrin lihaliemiamme. Kun vesi kiehuu, lisätään 200 grammaa makaronia ja sitten odotetaan kymmenen minuuttia. Seuraavaksi makaronien valutus ja takaisin kattilaan jauhelihakastikkeen kanssa. Toisessa astiassa sekaisin pari munaa ja pari desiä maitoa ja nämä makaroni-jauhelihamössön joukkoon, niin siitä tulee ihan kelvollista ruokaa. Uuniin tunniksi 175 asteeseen ja - tadaa - pöydässä on todellista halpisruokaa. Piti se kuitenkin näön vuoksi koristella ja vähän nuutuneen ruukkubasilikan rippeistä onnistuin löytämään muutaman vielä käyttökelpoisen lehden laatikon pinnalle.

Lautaselle laatikon päälle vielä vähän mustapippurirouhetta ja loraus ketsuppia. Kuka sanoo, että hyvä ruoka on kallista?


Ei kommentteja: