keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Zipulizoppaa



Olemme sipulin suurkuluttajia. Tässä keittiössä laitetaan aniharvoin mitään sellaista alku- tai pääruokaa, jossa ei olisi jotain sipulia jossain muodossa edes hiukan. Se vain antaa niin hyvän maun. Keittiöstä leijuu ilmoille heti herkulliset ruoanlaiton tuoksut, vaikka vielä ei olisi tehty mitään muuta kuin alettu kuullottaa sipulia. Pitkään haudutettua, aromikasta sipulikeittoa pitää keittää ainakin kerran vuodessa. Tavallisesti resepteissä käsketään viimeksi lisäämään keiton joukkoon paahdettuja leipäkuutioita ja voimakasta juustoa tai gratinoimaan keitto juustokannen alle. Me nautimme tämän sipulikeiton kanssa leivät erikseen, paahdettua maalaisleipää jonka päälle levitettiin runsaskätisesti portugalilaista, pehmeää lampaanmaitojuustoa. 



Sipulikeitto ranskalaisen keittiön salaisuuksia mukaillen

1 kg sipuleita (isoja makeita, keltasipuleita, salottisipulia ja punasipulia maun mukaan)
1 pieni valkosipulinkynsi
50 g voita
0,5 dl ruokaöljyä
0,5 tl suolaa
1 tl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
1 l lihalientä (meillä: Puljonki Oy:n tölkkilientä)
2 dl valkoviiniä
8 oksaa tuoretta timjamia
1 laakerinlehti
1 rkl konjakkia
mustapippuria

Kuori ja halkaise sipulit ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa valkosipulinkynsi pienenpieniksi paloiksi. Sulata voi isossa kattilassa, lisää öljy ja kuullota sipuleita miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Lisää suola ja sokeri, sekoita ja anna sipuleiden hautua kannen alla puolisen tuntia. Pari kertaa voi käydä vähän sekoittelemassa ja katsomassa miltä sipulit alkavat näyttää. Ripottele sipuleille jauhot ja sekoittele miedolla lämmöllä viitisen minuuttia kunnes jauhot ovat turvonneet. Lisää kiehuva lihaliemi, valkoviini, konjakki, timjami ja laakerinlehti, sekoita hyvin ja anna keiton hautua vielä noin puoli tuntia. Viimeistele ripauksella mustapippuria.





Ei kommentteja: