maanantai 6. huhtikuuta 2020

Makkara on oleellinen osa suomalaista ravintoympyrää


Suomalaisten suosikkikasvikset olivat vielä joitain vuosia sitten HK:n sininen, paistettu sipuli, ketsuppi ja keltainen Jaffa. Onneksi oikeiden kasvisten käyttö on lisääntynyt, vaikka makkara pitää edelleen pintansa. Nakit ja perunasalaatti ovat aina kauppojen tarjouksessa vapuksi, juhannukseksi tai uudeksivuodeksi, uunimakkara on ihan helpoimpia ruokia valmistaa ja makkarakastike maistunee (melkein) kaikille. Tässä etätyöntekijöille pari reseptiä jotka valmistuvat ihan tavallisista nakeista.

Sisäkeittiössä kokataan nakkistroganoffia ja ulkona grillissä tikkuhodareita.


Nakkistroganoff

300 g  (kuorellisia) nakkeja
1  sipuli
3 rkl  voita
3 rkl  vehnäjauhoa
kiehuvaa vettä
1-2  maustekurkkua
1 tl  tomaattipyreetä
1 rkl  smetanaa
puolikas lihaliemikuutio
tilkka kermaa
(suolaa ja mustapippuria)

Leikkaa nakit noin puolen sentin viipaleiksi. Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi. Sulata paistinpannulla 1 rkl voita ja kuullottele siinä sipuleita. Lisää nakinpalat ja sekoittele kunnes sekä sipulit että nakit ovat hiukan ruskistuneet. Kaada paistinpannun sisältö lautaselle odottelemaan ja kuivaa pannu talouspaperilla.

Sulata 2 rkl voita pannulla ja lisää jauhot. Sekoittele miedolla lämmöllä kunnes jauhot ovat ruskistuneet kuumassa voissa vaalean kuparinruskeiksi. Lisää kiehuvaa vettä tilkka kerrallaan ja sekoittele kunnes kastikkeessa ei enää ole paakkuja. Lisää vettä sen verran, että pannulla on hieman löysä kastike ja keittele sitä kokoon viitisen minuuttia. Lisää kiehuvaa vettä jos kastike tuntuu kuivuvan liikaa. Kaada ruskistetut sipulit ja nakinpalat takaisin pannulle kastikkeen joukkoon ja sekoita. Lisää pieniksi kuutioidut maustekurkut, tomaattipyree sekä smetana ja keitä kastiketta kunnes kurkunpalat ovat lämmenneet. Mausta nakkistroganoff lihaliemikuutiolla, mitä voimakkaammin maustetut nakit, sitä vähemmän kastike kaipaa lisämausteita. Lisää lopuksi tilkka kermaa, sekoita ja anna kastikkeen vielä kerran kiehahtaa. Tarkista mausteiden määrä ja lisää suolaa sekä mustapippuria jos on tarvis.

Tarjoile perunasoseen ja raastesalaatin kanssa.


Tikkuhodarit grillissä

400 g  vehnäjauhoja
1,5 tl  leivinjauhetta
1 tl  suolaa
3/4 dl  öljyä
2 dl  haaleaa vettä
4 tl  sokeria

8  ohutta makkaraa tai pitkää nakkia

Sekoita kaikki ainekset, alusta taikina ja pyöritä se palloksi. Laita taikina muovipussiin tekeytymään vähäksi aikaa. Jos käytät vartaina bambutikkuja, liota niitä vedessä tunnin verran ennen käyttöä etteivät sitten kärähdä grillissä.

Jaa taikina kahdeksaan osaan ja pyörittele ne noin 40-50 cm pituisiksi pötköiksi. Työnnä pitkä grillitikku makkaraan pitkittäin ja rullaa taikina makkaran ympärille. Päät kannattaa varmistaa työntämällä tikku taikinan läpi.

Valmistele grilli keskikuumaa epäsuoraa lämpöä varten. Kypsennä hodareita grillissä noin 10 minuuttia, kunnes leipä on kullanruskeaa ja makkara kokonaan lämmennyt.

Nauti tikkuhodarit raikkaan salaatin kanssa.

2 kommenttia:

Nanna kirjoitti...


Heh heh, skrollasin tätä makkarajuttua, enkä huomannut jutun vaihtumista...piti oikein pysähtyä takastelemaam tuota makkaravohvelia: LOL!

Nyt palaan lukemaan...

Tuplaespresso kirjoitti...

No mutta, sinäpä sen sanoit! Voisikohan makkaravohvelista tulla seuraava suomalainen somehitti? ;D