maanantai 15. kesäkuuta 2015

Japanilainen hodari


Jo kadonneiden, auton perässä siirrettävien, hiukan puhelinkoppia suurempien makkarakojujen katuruokaklassikko nakkisämpylä eli hot dog on vieläkin hyvin voimissaan.  Kojuista sai höyrytetyn sämpylän välissä höyrytetyn nakin (tai kaksi) sinapilla ja ketsupilla tai vaikka kaikilla mausteilla. Parhaiden makkarakojujen itse tekemä sinappi oli legendaarisen hyvää. Tämän päivän grilleistä, katuruokarekoista ja jopa oikein hodariravintoloista saa nykyisin jonkin verran mielikuvituksellisempia ja vaihtelevampia versioita tästä vanhasta, niin meillä kuin maailmallakin, tutusta snackista.

Mekin teimme oman ruokavan versiomme tästä väli- tai yöpalasta. Varmaankin vastaavanlainen on jo keksitty jossain ennenkin, sen verran suositusta herkusta on kuitenkin kysymys. Tämä japanilaishenkinen muunnos syntyi muun muassa siksi, että tekemäni okonomiyakin jäljiltä jääkaapista löytyi vielä okonomikastiketta sekä japanilaista majoneesia.

Tuplaespresso huomautti, että sana hodari kuulostaa ihan japanilta ja googlasi sen käännöksen. Ho dari 歩だり tarkoittaa suomeksi ”vieraat voivat kävellä” eli tarkoittaa ihan selkeästi katuruokaa, jota voi syödä vaikka kävellessään. Tai sitten se on vieraille kehotus häipyä ja mennä vaikka snagarille syömään? Tai jotain…




Japanilaiseen hot dogiin tarvitaan seuraavia aineksia:

hodarisämpylä                    itse tehty HS:n ohjeen mukaan
frankfurter nakki                pannulla grillattuna
somen nuudeleita               keitettynä
valkokaalia                         karkeana raasteena
porkkanaa                           karkeana raasteena
pekonia                               rapeaksi paistettuna
paahdettua sipulia
okonomikastiketta
japanilaista kewpie majoneesia
teriyakikastiketta
aonori merileväjauhetta

Paista pekonit rapeiksi, valuta talouspaperin päällä ja anna jäähtyä. Murenna jäähtyneet pekonit ja sekoita ne paahdetun sipulin kanssa. Raasta kaali ja porkkana. Keitä somen nuudeleita 2 minuuttia ja jäähdytä ne kylmällä vedellä. Laita pannulle vähän öljyä ja lisää kasvikset ja nuudelit. Paistele niitä niin, että ne lämpiävät ja kasvikset muuttuvat raukeiksi. Pariloi makkarat pannulla. Lämmitä sämpylöitä hetki uunissa. Kokoa aineksista hodari makusi mukaan esimerkiksi seuraavasti:



Halkaise sämpylä keskeltä lähes halki ja avaa se. Laita pohjalle teriyakikastiketta ja paahdetun sipulin ja pekonin sekoitusta. Aseta niiden päälle makkara. Sen päälle kaali-nuudelipaistosta, sitten okonomikastike ja majoneesi ja lopuksi pinnalle merileväjauhetta.  Ei hassumpi tapa nauttia tästä klassikosta. Lisänä lautasella tomaatti-sipuli-mangosalaattia.


Tuplaespresson leidiversio on hiukan vähemmän massiivisen näköinen.

2 kommenttia:

Jenni / Ruoka-alkemisti kirjoitti...

Tämäpä vaikuttaa herkulliselta!
Pitänee kokeilla joku kerta. Usein miettinyt jotain tämän tyylistä, mutta en vielä ole saanut aikaiseksi. Yakisobaleipä olisi myös hauska kokeilu joskus :)

M kirjoitti...

Oli oikein hyvää. Yakisobasämpylä onkin suosittu japanilainen festariruoka.