maanantai 15. joulukuuta 2014

Sikamaisen hyvät possunposket


Porsaanposket eivät ole pikaruokaa, mutta ei niiden laittaminen kuitenkaan koko päivää (tai yötä) vie. Nopeimmillaan siitä selviää kaikkineen parissa tunnissa. Niin, kunhan on ensin saanut jostakin käsiinsä tämän herkullisen pääraaka-aineen. Hallikauppiaat, erikoisliikkeet eli oikeat lihakaupat ja hyvin varustettujen markettien lihaosastot ovat hyviä paikkoja kysellä. Tätä raaka-ainetta kannattaa kokata, sillä ylikypsä possunposki kirjaimellisesti sulaa suussa.


Uunissa haudutetut porsaanposket

6 kpl              possunposkia
(kannattaa laskea 3 kpl eli noin 250 g possunposkia / syöjä, sillä ne kutistuvat kypsennettäessä alle puoleen, kun niissä oleva sidekudos ja rasva sulaa)
¼ tl                mustapippureita
¼ tl                korianterinsiemeniä
¼ tl                fenkolinsiemeniä
¼ tl                kuivattua timjamia
¼ tl                kuivattua rosmariinia
hiukan           suolaa
1                    valkosipulinkynsi
1                    salottisipuli
1/                   chilipalko
n. 5 dl            lihalientä
                      rypsiöljyä
2 rkl               voita
2 rkl               vehnäjauhoja

Kuumenna uuni 160 asteeseen. Poista pintakalvot possunposkista. Hienonna morttelissa kuivat mausteet. Silppua valkosipuli ja hienonna sipuli kuutioiksi. Viipaloi chili. Jos käytettävissäsi on kannellinen paistinpannu, jonka voi kansineen laittaa uuniin, niin ota sellainen esille. Laita öljyä pannulle ja kuumenna sitä. Lisää siihen kuivamausteet ja anna hetki kypsyä. Lisää sitten pannulle posket ja ruskista niitä molemmilta puolilta. Laita sipulit ja chili pannulle ja lisää lientä niin, että posket ovat lähes, ellei kokonaan peitossa. Jos paistinpannusi ei sovi uuniin, niin siirrä paistamisen jälkeen kaikki uunivuokaan, jonka voit peittää kannella tai alumiinifoliolla. Poskien tulisi siis olla lähes kokonaan peitossa. Siirrä pannu tai vuoka kansineen uuniin ja anna kypsyä siellä 1 ½ tunnin ajan. Voit kokeilla poskien kypsyyttä veitsen kärjellä tai haarukalla. Huomaat, kun haarukka uppoaa vaivattomasti lihaan. Sammuta uuni ja anna muhia sen aikaa, kun muut valmistelusi kestävät.

Siivilöi pannulta lientä 3 – 4 dl. Laita kattilaan voita ja vehnäjauhoja ja kypsennä jauhot voissa. Lisää liemi vatkaten jauhoseokseen. Laita lientä tarvittaessa lisää niin, että kastike on sopivan paksuista. Tarkista maku ja mausta lisää halutessasi. Tee hyvää perunamuhennosta ja laita sitä lautaselle possun ja kastikkeen kaveriksi. Maustekurkku sopii hyvin mukaan.


2 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Viimeksi kun tein possunposkia, en poistanut yhtään mitään kalvoja, aika teki sen puolestani haudutuspadassa. En nimittäin yhtään tykkää poskien siivoamisesta :D

Tuplaespresso kirjoitti...

Niin mekin yleensä, mutta kun haluttiin ruokaa heti eikä huomenna, niin ei ihan uskottu tuon kohtalaisen lyhyen haudutusajan tekevän muuten kovin sitkeistä possunposkista syötäviä. Toinen satsi poskia meni eilisiltana kypsymään vesihauteen lämpöön ja ylihuomenna sitten tiedetään mitä niistä tuli (Sansaire-mainoksen uhreja...). Siitä lisää lähipäivinä.