torstai 4. joulukuuta 2014

Harissakanaa ja kurkkusalaattia



Tuplaespresson silmiin osui englantilaisesta ruokalehdestä broileriresepti ja hän esitti vienon toivomuksen saada sellaista ruokaa viikonloppuna. Vilkaisin reseptiä ja totesin, että kyseessä ei ole mission impossible, joten tarkistin tarveaineiden olemassaolon kaapista ja lähdin kauppareissulle. Omaan tapaani mukautin tietenkin reseptiä oman mieltymykseni mukaiseksi, koska kyseessä ei ollut mikään klassikko tai perinneruoka, joiden reseptejä ei aina sovi muutella. Raikas kurkkusalaatti tasapainottaa harissan tulisuuden, joka jää vain hiukan kihelmöimään kielelle.


Kurkkusalaatti

1                    kokonainen kurkku
1 tl                 suolaa
1/2                 sitruunan mehu
2 tl                 sokeria
1                    kevätsipuli viipaloituna

Raasta hyvin pestystä sitruunasta kuoren keltainen osa talteen kanaa varten. Halkaise sitruuna. Puolita  kurkku pituussuunnassa ja koverra pois siemenet. Jos kurkku on kovin paksukuorinen, voit kuoria kurkun ennen halkaisua, kuten minä tein. Paloittele kurkku ja laita palat kulhoon. Sekoita suola niiden joukkoon ja siirrä sivuun. (Voit odotellessa käsitellä kanan.) Kun suola on irrottanut kurkusta nestettä voit lisätä sokerin, sitruunamehun ja kevätsipulin ja sekoittaa ne joukkoon.


”Risotto”

Tämä ei ole oikeaoppinen risotto, mutta on mehevämpää kuin pelkkä keitetty tai höyrytetty riisi ja sopii sitä paitsi tähän ruokaan erinomaisesti.
1,25 dl           risottoriisiä
5 dl                kanalientä
1                    kevätsipuli viipaloituna
1/2                 sitruunan mehu
                      öljyä

Laita öljy kasarin pohjalle ja kuullottele riisiä siinä hetkinen polttamatta niitä. Lisää kanaliemi ja anna kiehua hiljaa n. 30 minuuttia, kunnes riisi on sopivan kypsää. Voit peittää kannella jos neste näyttää haihtuvan liikaa. Kun riisi on kypsää, sekoita joukkoon kevätsipuli ja sitruunamehu.


Harissainen broileripaistos

3                    maustamatonta broilerin rintafileetä
1                    ruukku korianteria silputtuna
1 tl                 juustokuminaa eli jeeraa
1-2 tl             harissaa (maun mukaan, miten voimakasta tästä haluaa)
1                    sitruunan kuori raastettuna
                      öljyä paistamiseen

Paloittele broileri. Laita pannulle öljyä, lisää jeera (kokonaisia siemeniä tai jauhetta ) ja kuumenna varovasti, kunnes siemenet ovat paahtuneet ja tuoksuvat. Lisää pannulle kananpalat ja ruskista niitä käännellen, kunnes ne ovat juuri ja juuri kypsiä. Sekoita niihin harissa ja ripottele pinnalle silputtu korianteri. Ota pannu pois liedeltä ja peitä se kannella tai alumiinifoliolla odottamaan tarjoilua. Näin kananpalat kypsyvät valmiiksi kuivumatta. Tarjoile kurkkusalaatin ja riisin kanssa.


Ei kommentteja: