maanantai 19. toukokuuta 2014

Maa-artisokka-broilerigratiini



Maa-artisokka on perulaisten lahja maailmalle. Tämän vanhan intiaanien viljelykasvin, perunan tapaan kasvatettavan auringonkukan sukulaisen juurimukulat ovat maultaan hyvin mietoja. Kasville ominainen, hiukan makea ja pähkinäinen maku tulee esille vasta kypsennettäessä. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana maa-artisokasta on tullut hyvin suosittu raaka-aine erilaisiin ruokalajeihin. Epämääräisen muotoiset mukulat kannattaa yleensä kuoria vasta kypsentämisen jälkeen, jolloin kuori irtoaa helposti eikä syötävää osaa juurikaan mene hukkaan.

Viikon kasvis  20/52 :   Maa-artisokka


Joskus harvoin voi onnistua saamaan näin siistejä maa-artisokan mukuloita.




Tämä ruoka ei koreile ulkonäöllään, mutta maku on todella hyvä.


Maa-artisokka-broilerigratiini
(kahdelle)

2 broilerin nahatonta rintafileetä
suolaa
kuivattua rakuunaa
5 dl kanalientä
1 limetti
1 tuore rosmariininoksa
400 g maa-artisokkaa
200 g jauhoista perunaa
tilkka kermaa
1 muna
50 g juustoraastetta (gouda & parmesaani)
1 sipuli
4 ruskeaa herkkusientä
2 kevätsipulia
mustapippuria
kourallinen lehtipersiljaa
voita
oliiviöljyä
panko -korppujauhoja

Valmiina uuniin gratinoitumaan

Laita kattilaan kiehumaan kanaliemi, limetti ja rosmariini. Kuivaa broilerinfileet ja hiero niiden pintaan hiukan suolaa sekä kuivattua rakuunaa. Kun kanaliemi kiehuu, nosta fileet liemeen ja kypsennä 20-30 minuuttia kunnes liha on läpikypsää ja mehevää.

Kuori maa-artisokat sekä perunat ja keitä juuri ja juuri kypsiksi miedosti suolatussa vedessä. Laita perunat kattilaan muutamaa minuuttia aiemmin kuin maa-artisokat, niin kaikki kypsyvät samanaikaisesti. Älä päästä juureksia kiehumaan ylikypsiksi, sillä varsinkin maa-artisokista tulee silloin helposti vetisiä. Anna hiukan jäähtyä ennen soseuttamista.

Kuori sipuli ja leikkaa se ihan pieniksi kuutioiksi. Leikkaa herkkusienet pieniksi paloiksi ja viipaloi kevätsipulit. Kuumenna paistinpannulla 1 rkl voita ja saman verran oliiviöljyä ja kypsennä siinä sipulit sekä herkkusienet. Kun sipulit alkavat olla pehmeitä, lisää noin 0,5 dl kanan keitinlientä ja anna hautua kunnes neste on lähes haihtunut. Lisää lopuksi persiljasilppua sekä kanafileet pieninä paloina ja sekoita.

Voitele kaksi uuninkestävää annosvuokaa ja lusikoi kasvis-broileritäyte vuokien pohjalle. Soseuta maa-artisokat ja perunat karkeasti, lisää tilkka kermaa, yksi kananmuna sekä suurin osa juustoraasteesta ja vatkaa hyvin sekaisin. Mausta suolalla sekä mustapippurilla ja tasaa juuressose vuokiin. Sekoita loppuun juustoraasteeseen pari lusikallista korppujauhoa ja ripottele se juuressoseen päälle. Gratinoi annoksia uunissa grillivastuksen alla kunnes pinta on kauniin ruskea.

Pirskottele lopuksi valmiiden annosten päälle hyvää oliiviöljyä sekä hiukan lehtipersiljaa.


2 kommenttia:

ssiiri kirjoitti...

Oikein kivan kuulloinen käyttökohde maa-artisokalle :)

Tuplaespresso kirjoitti...

Niin, aina ei tarvitse laittaa maa-artisokasta keittoa ;)