torstai 22. toukokuuta 2014

Parsalasagne on kevään paras lasagne




Parsalasagnen valmistukseen voi käyttää vähän kuivempiakin parsoja, jos sellaisia jostain syystä on sattunut unohtumaan jääkaappiin. Lasagnen kruunaa sen valmistuksessa käytetty parsabechamel, jossa kastikkeen maito on korvattu parsojen aromaattisella keitinliemellä. Samaan vuodenaikaan kypsyvät raaka-aineet yleensä toimivat keskenään erinomaisesti, niin myös näin keväällä. Kun lautaselle laitetaan parsalasagnen lisäksi pieni kauhallinen korvasienimuhennosta, niin siinä onkin jo melko keväinen annos.


Parsalasagne
(4-6 annosta)

2 nippua vihreää parsaa
2 litraa vettä
1 rkl suolaa
1 tl sokeria

parsabechamel
80 g voita
80 g vehnäjauhoa
2 rkl sherryä
n. 10 dl parsojen keitinlientä
1 tl raastettua sitruunankuorta
3-4 dl raastettua parmesaania
suolaa, valkopippuria myllystä

parsa-yrttitäyte
80 g pancettaa
kuoritut parsat sentin siivuina, nuput pitkittäin halkaistuina
150 g babypinaattia
0,5 dl hienonnettua tuoretta tilliä
1 dl hienonnettua tuoretta basilikaa
0,5 dl kuivaa valkoviiniä
suolaa, valkopippuria myllystä

12 kpl lasagnelevyjä
hyvää oliiviöljyä
parmesaaniraastetta


Laita kattilaan vesi, suola sekä sokeri. Kuori parsat ja laita kuoret kattilaan samoin kuin parsoista katkaistut, puisevat päät. Kuumenna kiehumispisteeseen ja keitä noin 10 minuuttia. Siivilöi kuoret roskiin ja säästä keitinvesi.

Sulata kattilassa voi, lisää vehnäjauhot ja sekoita. Kypsennä jauhoja miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan. Lisää ensin sherry ja sitten parsalientä vähän kerrallaan, sekoita tasaiseksi ja anna kastikkeen kiehua noin 10 minuuttia. Lisää lopuksi sitruunankuori sekä parmesaani ja sekoita hyvin. Mausta valkopippurilla ja tarkista samalla suolan riittävyys.

Kypsennä pancettaviipaleet paistinpannulla ja laita ne kuivumaan talouspaperin päälle. Älä pese pannua, vaan jatka parsatäytteen valmistuksella. Leikkaa kuoritut parsat noin sentin viipaleiksi ja kaada ne paistinpannulle. Sekoittele miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan. Lisää karkeasti pienitty babypinaatti, tilli, basilika sekä valkoviini ja sekoittele kunnes pinaatinlehdet ovat kokonaan pehminneet. Mausta suolalla ja valkopippurilla.


Kokoa parsalasagne voideltuun uunivuokaan kerroksittain: parsabechamelia, lasagnelevyjä, murennettuja pancettaviipaleita sekä parsa-yrttitäytettä ja taas parsabechamelia jne. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia. Anna lasagnen vetäytyä 15-20 minuuttia ennen tarjoilua. Pirskottele valmiin annoksen päälle hiukan hyvää oliiviöljyä ja vastaraastettua parmesaania.

Lasagnesta voi valmistaa myös avolasagnen, jolloin pastalevyt keitetään erikseen ja ruoka kootaan suoraan lautaselle. Tavallisessa lasagnessa kaikki kypsyy samanaikaisesti ja on myös kuumaa samaan aikaan. Avolasagnea koottaessa on astetta haastavampaa pitää kaikki annoksen osaset kuumana pannusta lautaselle ja ruokailuun asti.




4 kommenttia:

Seilena kirjoitti...

Kiitos ihanasta ohjeesta, oli todella taivaaallisen hyvää! Seija H

Tuplaespresso kirjoitti...

Kiitos spontaanista kommentista :) On aina kiva saada palautetta lukijoilta.

Anonyymi kirjoitti...

Ja todella, enpä olisi itse tajunnut "kätkeä" tuota keväistä herkkua lasagneen! Tämä ei voi olla kuin todella hyvä - juuri sopiva helatorstain viikonloppuun. Kiitos!
-kati

Tuplaespresso kirjoitti...

Tähän voi tosiaan kätkeä ne vähän kuivahtaneemmatkin parsat. Parsan maku tulee tosi upeasti esille kun bechamelin maito on korvattu parsojen keitinliemellä.