sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Niin perinteinen kesäkeitto kuin vain voi olla



Meille kesäkeitto on vähän kuin joulukinkku, mämmi tai tippaleivät. Sitä pitää saada kerran tai pari vuodessa silloin kun on sen aika ja sitten voikin taas odotella vuoden päivät seuraavaa kertaa.


Monella suomalaisella on paha kesäkeittokammo. Tällainen kammo saattaa syntyä vaikkapa silloin jos on joutunut syömään "kesäkeittoa", joka on valmistettu ylikypsäksi muusiksi keitetyistä pakastekasviksista. Hirvityksen voi kruunata suurustamattomaan liemeen lisätty pieni loraus maitoa, joka ei anna makua mutta tekee keitosta epämääräisen harmahtavan. Mikäli sopan keittäjä on vielä yrittänyt noudattaa virallisia ravintosuosituksia ja jättänyt keitosta pois suolan sekä sokerin, kesäkeiton irvikuva on täydellinen.

Kesäkeitto on parasta silloin kun kasvikset ovat tuoreimmillaan, eikä kesäkeittoa pitäisi muina vuodenaikoina edes tehdä. Aitoon ja oikeaan kesäkeittoon kuuluu porkkana, varhaisperuna, kukkakaali ja herneet, ehkä myös vähän pinaattia. Papu tai uusi sipulikin on jo vähän sillä hilkulla, onko niiden paikka kesäkeitossa. Kevyesti suurustetun ja pienellä määrällä voita höystetyn liemen tulee olla valkoista ja pinnalle ripotellaan vähän tilliä tai persiljaa, ehkä myös vähän ruohosipulia, siinä kaikki. Todella yksinkertaista ja epätrendikkään vanhanaikaista. Ja hyvää.



Wanhan ajan kesäkeitto
(määrästä tulee neljälle kevyt lounas tai kahdelle päivän pääateria)

6-7 uutta perunaa
1 nippu uusia porkkanoita
puolikas pieni kukkakaali
2 dl makeita herneitä
kourallinen babypinaattia
5 dl vettä
1 tl merisuolaa
5 dl maitoa
2 rkl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
valkopippuria myllystä
nokare voita

pinnalle
ruohosipulia
lehtipersiljaa

Pese ja pilko perunat ja porkkanat. Leikkaa kukkakaalin kukinnot pienemmiksi paloiksi, perkaa herneet ja silppua pinaatinlehdet.
 
 

Laita kattilaan kiehumaan vesi ja suola. Kun vesi kiehuu, lisää porkkanat ja perunat ja anna kiehua 5 minuuttia. Lisää sitten kukkakaali ja herneet ja keitä toiset 5 minuuttia. Vispaa jauhot maidon joukkoon, lisää suurus keittoon hyvin sekoittaen ja anna kiehua noin 10 minuuttia. Lisää sitten pinaatti, sekoita ja keitä vielä minuutin ajan. Lisää lopuksi sokeri, valkopippuri sekä voi, tarkista maku ja ripottele pinnalle silputtua persiljaa sekä ruohosipulia. Laita pöytään voi, josta jokainen saa vielä halutessaan lisätä sitä keittoonsa.


5 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minä juuri kuulun niihin kesäkeittokammoisiin, pitäisi antaa sille mahdollisuus!

Anonyymi kirjoitti...

Koulun kesäkeitto oli kauheaa, kunnollinen on suurta herkkua. Meillä on tältä kesältä vielä tekemättä.

Tuplaespresso kirjoitti...

Kun tekee itse hyvällä reseptillä, niin kesäkeitostakin saa maistuvaa :) Nyt uudet kasvikset alkavat olla parhaimmillaan tähän ruokalajiin.

Tui kirjoitti...

Ikinä en ole itse tehnyt, mutta äitini tekemä kesäkeitto on iiiihanaa ja se on juuri tällaista, kuin sinunkin. Eläköön kunnolla suolatulle ja makeutetulle ruualle!

Tuplaespresso kirjoitti...

Hei Roz, äitien ja isöäitien parhaat reseptit kannattaa kerätä talteen :)