perjantai 5. heinäkuuta 2013

Segliksen leipä



Varmaankin jokainen vanhemman polven veneilijä, joka on reissullaan pysähtynyt Maarianhaminan länsisataman vierasvenesatamaan, on kuullut ”Segliksen leivästä”. Useimmat heistä ovat myös maistaneet sitä. Lämmin voileipä, jonka makuyhdistelmä - vaalea leipä, naudanlihapihvi, makea sinappi ja piparjuuritahna - on kokolailla täydellinen paketti. Kun kesäloman venereissulla käveltiin ÅSS:n laituria Paviljongin suuntaan, kysymys kuului: ”Mitä syötäis, vai Seglis?”. Seglis ja olut, se kuului venelomaan. Sitten jossain vaiheessa ravintoloitsija vaihtui ja kuten silloin aina tapahtuu, ruokalista myllätään uusiksi. Sen teki myös Mikael Björklund.  Mutta meidän venekuntamme, kuten ehkä jokunen muukin, oli pettynyt siitä että klassikoksi (ainakin meille) muodostunutta annosta ei enää saanut ÅSS:ltä, olkoon uusi ravintoloitsija vaikka kuinka monen maan ”vuoden kokki”. Toisaalta Segliksen leivän resepti on niin yksinkertainen, tai ainakin luulemme niin, että sellaisen valmistaa kätevästi itsekin. Ja on niitä tehtykin. Emme ole muutamaan vuoteen käyneet Maarianhaminassa, mutta kuulemma Seglis on taas palautettu listalle. Yleisön pyynnöstä?

Itse asiassa Segliksen leipä pitäisi nostaa samaan klassikkoannosten sarjaan muiden lämpimien voileipien, Oopperaleivän, Oskarinleivän, Metsästäjänleivän ja Kappelileivän kanssa, vaikka Seglis ei lienekään ollut erityisen tunnettu veneilijäpiirien ulkopuolella. Joka tapauksessa M hemmotteli minua eilen Segliksellä. Tässä Segliksen resepti niin aitona ja yksinkertaisena kuin me sen muistamme. Mikäli joku bloggari tai jonkun tuttava, kokki, purjehtija tms, tietää vielä aidomman ja oikeamman "the" reseptin tähän herkkuun, olisimme hyvin iloisia jos joku vinkkaisi sen meillekin.



Segliksen leipä

ranskanleipää
hyvin riippunutta naudan fileepihviä
suolaa ja mustapippuria myllystä
makeaa kotisinappia
piparjuuritahnaa
jotain salaatin tapaista koristeeksi

Poista ranskanleivästä kuori ja leikkaa leipä suurin piirtein pihvin kokoisiksi viipaleiksi. Grillaa tai pariloi leipä ja pihvi. Mausta pihvi suolalla ja mustapippurilla. Laita lautaselle leipä ja levitä sen päälle ensin kerros makeaa kotisinappia ja sitten kerros tujua piparjuuritahnaa. Asettele pihvi näiden päälle ja koristele annos jollain salaatin tapaisella.

Nauti Seglis hyvässä seurassa oluen kera.


3 kommenttia:

Maistuis varmaan sullekin! kirjoitti...

Hyvältä näyttää ja kuulostaa.:) Onneksi leipä on helppo itsekin valmistaa, vaikka olisihan se varmasti kiva, jos sitä edelleen saisi veneilyreissuillakin valmiina.

Jaska Jokunen kirjoitti...

Nam! Nyt tuli nälkä, taidan mennä jääkaapille katsomaan voileipätarvikkeita... ;)

Tuplaespresso kirjoitti...

Toivottavasti siellä on Seglikseen sopivat tarvikkeet, sitä olutta unohtamatta :)