tiistai 30. heinäkuuta 2013

Flank steak & kermamuhennetut uudet perunat


Amerikassa suosittu grillattava ruhon osa on flank steak. Meikäläisittäin sitä kutsutaan kuvepaistiksi ja Ranskassa nimellä bavette. Tätä maukasta ja fileetä edullisempaa lihaa löytyy ainakin Helsingin kauppahalleista. Markettien hyllyiltä lienee turha etsiä. Sääli, että sitä ei yleensä leikata erikseen myyntiin, vaan se käytetään jauhelihan osana. Kuvepaisti eli flank steak leikataan täältä.

Flank steak eli naudan kuvepaisti

1                    flank steak (meidän painoi n. 800 g)
suolaa
mustapippuria

Tällä kertaa valmistin lihan liedellä erittäin kuumalla parilapannulla, mutta parhaan tuloksen saa grillissä. Hyvin raakakypsytettynä eli riiputettuna – tapahtuu nykyisin vakuumipakkauksessa – se soveltuu grilliin ihan sellaisenaan. Lihaa voi sen mureuttamiseksi marinoidakin ainakin parin tunnin ajan tai jopa yön yli. Pintaan voi myös hieroa jotakin monivivahteista mausteseosta (englanniksi dry rub) oman maun mukaan sekoitettuna. Lihassa itsessään on kuitenkin voimakas ja hyvä maku, jonka halusin tulevan esiin ja siksi tällä kerralla pariloin sen sellaisenaan minimimaustein eli merisuolalla ja mustapippurilla maustettuna.

Liha tulisi valmistaa siten, että se ei tule täysin kypsäksi vaan on medium rare tai korkeintaan medium. Muuten lihassyyt vetäytyvät tiukoiksi ja tulos on sitkeä. Grillauksen jälkeen on hyvä antaa sen vetäytyä kymmenisen minuuttia folioon käärittynä. Liha on kookassyistä ja se tuleekin aina leikata tarjolle tuotaessa poikkisyin ohuiksi viipaleiksi.

Marinadeissa on yleensä suolaa, happoa ja öljyä sekä mausteita. Soijakastikkeessa on suolaa, joten erillistä suolaa ei tarvitse laittaa.
Ehdotus mahdolliseksi marinadiksi
1,5 dl             oliiviöljyä
1 dl                soijakastiketta
vajaa 1/2 dl   punaviinietikkaa
1-2                 valkosipulinkynttä hienonnettuna
                      mustapippuria


Kermamuhennetut uudet perunat

500 – 600 g   uutta perunaa
2 dl                kermaa
2 dl                maitoa
                      ruohosipulia
                      suolaa
                      pippuria

Keitä perunat lähes kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Anna jäähtyä ja kuori ne. Pilko kuutioiksi jos ovat kookkaita tai halkaise ja leikkaa 0,5 – 1 cm viipaleita pienemmistä. Kypsennä kerman ja maidon sekoituksessa pehmeiksi. Loppupuolella lisää silputtua ruohosipulia. Mausta suolalla ja vastajauhetulla mustapippurilla. Ripottele lautasella vielä ruohosipulia perunoiden päälle. Sopivat erinomaisesti kalaruokiin ja maistuvat myös lihan kanssa.

Lisäksi lautasella oli tomaatticonfitia ja Kulinaarimurulan reseptillä valmistettua herne-kurkkusalaattia.


4 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Flank steakia on pitänyt kokeilla monet kerrat. Nämä vinkit laitan siis talteen. Kannattaa muuten kokeilla samaan tapaan kermamuhennettuja maa-artisokkia, jos olet niiden ystävä.

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minä kans! Kysyin jo jossain blogissa mikä se flan steak on suomeksi, mutten muistanutk katsoa sainko vastauksen :) Meillä pitäisi varmaan tilata, ei paljon näy tiskeissä mitään erikoisempia paloja.

Siiri kirjoitti...

Oi kuinka herkullisen näköistä lihaa. :)

Tuplaespresso kirjoitti...

@ Jonna

Laitetaan maa-artisokat "korvan taakse" odottelemaan syksyä :)

@ Campasimpukka

Olisikohan flank steakia mahdollista kysellä kotimaisilta pihvikarjan kasvattajilta? Onkohan niillä jollain jotain suoramyyntiä?

@ Siiri

Kiitos, oli tosi herkullista :)