lauantai 3. tammikuuta 2015

No onkos tullut kesä ... metsmaasikassemifreddo




Sain joululahjaksi rasiallisen itse poimittuja virolaisia metsämansikoita. Ihanaa! Rasia oli kuitenkin niin ruhtinaallisen iso, että keittelin sisällöstä hillon. Sillä tavalla ei tarvitse metsämansikoiden sulattamisen jälkeen käyttää kerralla kaikkea tätä harvinaista herkkua. Puolet hillosta päätyi uudenvuoden jälkiruokaan, metsämansikkasemifreddoon, jonka valmistamiseen ei tarvita jäätelökonetta, ainoastaan pakastin. Idea tähän jälkiruokaan löytyi Viini-lehden numerosta 7/2013, jossa semifreddoon oli käytetty jäisiä karpaloita.


Metsmaasikassemifreddo – metsämansikkasemifreddo

2 valkuaista
2 dl kuohukermaa
2 keltuaista
3 rkl sokeria
1 vaniljatangon siemenet
1,5 dl metsämansikkahilloa
koristeluun metsämansikkahilloa, kinuskikastiketta ja marenkimuruja

Vatkaa ainekset omissa kulhoissaan tässä järjestyksessä, niin ei tarvitse välillä pestä vispilää:
Vatkaa valkuaiset kovahkoksi vaahdoksi.
Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi
Vatkaa keltuaiset, sokeri sekä vaniljatangon siemenet vaaleaksi vaahdoksi.

Nostele valkuaisvaahto sekä kermavaahto varovasti keltuaisvaahdon joukkoon. Lisää metsämansikkahillo lusikoiden sitä sinne tänne ympäri semifreddovaahtoa ja sekoita nopeasti. Hillon ei pidä sekoittua jäätelömassan joukkoon liian tasaisesti. Kaada massa pakastusasiaan ja laita pakastimeen vähintään 6 tunniksi. Ennen tarjoilua anna semifreddon pehmentyä jääkaapissa 15-30 minuuttia. Koristele nokareella metsämansikkahilloa, kinuskikastikkeella ja marengilla.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Metsämanssut ja lapsuuden kesät... nykyisin tuntuu, että niitä kasvaa vain paikoissa, joista niitä ei viitsi syödä. Aikamoisia herkkuja teillä (taas).

Tuplaespresso kirjoitti...

Se iso rasiallinen metsämansikoita oli kyllä ihan mahtava Viron tuliainen :D