sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kuusenkerkkäsima



Sain maaseudun tuliaisina pienen pussillisen tuoreita kuusenkerkkiä. Mihinkään kovin suuritöiseen puuhaan minulla ei ollut aikaa, joten päätin tehdä kuusenkerkistä simaa. Minulla oli juuri sopivasti aineksiakin: yksi melkein jo poisheitettävä limetti, pahasti kuivahtanut tuorehiiva ja karambolajäätelökokeilusta jäänyt purkinpohjallinen glukoosisiirappia. Niillä nyhjästään tyhjästä pienehkö annos kevyesti metsäisen makuista (saunavihdan makuista, sanoi M) janojuomaa (josta voisi kehitellä vaikka ginin kanssa jotain hyvää).



Kuusenkerkkäsima

3 dl kuusenkerkkiä
1 melkein koppuraksi kuivunut limetti
1 dl glukoosisiirappia
0,5 dl ruokokidesokeria
15 dl kiehuvaa vettä
nuppineulanpään kokoinen pala hiivaa

Huuhtele kuusenkerkät kylmällä vedellä, pese limetti huolella ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Murskaa kuusenkerkät ja laita ne kulhoon limettiviipaleiden kanssa. Lisää glukoosisiirappi, ruokokidesokeri sekä kiehuva vesi ja sekoita hyvin. Liuota hiiva siman joukkoon siinä vaiheessa kun neste on jäähtynyt kädenlämpöiseksi. Jätä sima huoneenlämpöön tekeytymään parin vuorokauden ajaksi. Siivilöi, pullota, jäähdytä ja nauti.


4 kommenttia:

Jaska Jokunen kirjoitti...

Näitä kuusenkerkkiä on itsekin tarkoitus kerätä. Josko siirappia ja likööriä niistä saisin aikaiseksi...

Tuplaespresso kirjoitti...

Kuusenkerkkälikööri kuulostaa mielenkiintoiselta :D
Korpihilla valmistaa kuusenkerkistä kuohujuomaa, josta on jopa alkoholittomaksi ruokajuomaksi, mutta sen pitää olla tosi hyvin jäähdytettyä.

Katja kirjoitti...

Kuusenkerkistä olen joskus aina keitellyt siirappia, ja nyt on tulossa likööriä. Pitää joskus tehdä simaakin.:)

Tuplaespresso kirjoitti...

Simasta voisi tulla vielä parempaa ihan priima aineksista :)
Nythän tämä tehtiin niistä hyllynpyyhkeistä, mitä kaapista sattui löytymään ja ihan hyvää tuli näinkin.