sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Täytetyt kesäkurpitsankukat uunissa ( fiori di zucchini ripieni )


Elokuun lopulla Katajanokan Kanavarannassa järjestettiin pientilatori, jossa oli mukana lähituottajia ympäri eteläistä Suomea. Tämä Ravintola Nokan jo yhdeksättä kertaa järjestämä kaikille avoin ruokatapahtuma esitteli sadonkorjuukauden parhaita raaka-aineita ja kotimaisia tuottajia niiden takana. Pientilatorilla pääsi maistelemaan laadukasta kotimaista lähiruokaa ja -juomaa sekä tekemään ostoksia parinkymmenen eri tuottajan tiskiltä. Kotiin palatessani minulla oli ostettuna iso kassillinen erivärisiä porkkanoita, hunajaa sekä kesäkurpitsankukkia, joista jälkimmäiset olivat täydellinen heräteostos.

Jos haluaa kesäkurpitsankukkia, täytyy melkein itse ryhtyä kesäkurpitsan kasvattajaksi. Silloin äärimmäisen harvoin kun niitä on jossain myytävänä, niiden ohi ei vain voi kulkea ostamatta. Poikakukkia olisin tosin halunnut, mutta ei ollut valinnanvaraa. Kesäkurpitsa kasvattaa kahdenlaisia kukkia, tyttö- ja poikakukkia. Pitkän varren päähän kasvavia poikakukkia tarvitaan pölyttämiseen. Tyttökukan juureen alkaa kasvaa kesäkurpitsanalku, jotka näissä olivat jo kohtalaisen kokoisia ja minulle vähän tarpeettomia, sillä pelkät kukat olisivat hyvin riittäneet. Halusin kuitenkin ottaa tämän kokeilun kannalta. En ole ollut ihan tyytyväinen niihin edellisiin kertoihin jolloin olen täyttänyt ja kypsentänyt kesäkurpitsankukkia. Täytteen maku ja koostumus eivät ole vastanneet odotuksiani, mistä syystä päätin hylätä kaikki perinteiset reseptit ja tehdä ihan uuden, oman reseptin. Ja se kannatti. Vaihdoin samalla perinteisen ricottan mozzarella di bufalaksi ja lopputulos oli parempi mitä koskaan ennen olen saanut näistä aikaan.

Useimmiten kesäkurpitsankukat kastetaan frittitaikinaan, uppopaistetaan ja tarjoillaan jonkun dippikastikkeen kanssa välittömästi, ettei rapea pinta pehmene. Kukat voi täyttää ja kypsentää myös uunissa ilman taikinakuorrutusta. Niin tai näin, kukat täytyy joka tapauksessa tarjoilla mahdollisimman nopeasti kypsentämisen jälkeen. Nopeus on tärkeää myös kukkien leikkaamisesta niiden valmistamiseen ruoaksi. Mitä kauemmin kukat joutuvat odottelemaan ”leikkokukkina”, sitä nopeammin ne nahistuvat. Mahdollisimman nopeasti pellolta uuniin ja siitä heti pöytään, siis.



Uunissa paistetut kesäkurpitsankukat




Täytetyt kesäkurpitsankukat uunissa

1 valkosipulinkynsi
50 g  herkkutattia (1 pienehkö tatti)
50 g  parmankinkkua
2 tl  oliiviöljyä
1 rkl  hienonnettua persiljaa
0,5 tl  raastettua sitruunankuorta
2 rkl  parmesaaniraastetta
1  keltuainen
125 g  mozzarella di bufala
hiukan mustapippuria

8  kesäkurpitsankukkaa
hiukan oliiviöljyä

tarjoiluun:
10-20 v  balsamicoa

Kuori ja halkaise valkosipulinkynsi. Hienonna herkkutatti ihan pieneksi silpuksi. Hienonna myös parmankinkku. Valuta mozzarella di bufala ja revi se ihan pieniksi paloiksi.

Kaada sienisilppu paistinpannulle, lisää valkosipuli ja sekoittele sieniä kuumalla pannulla niin että niistä alkaa irrota nestettä. Muutaman minuutin kuluttua lisää parmankinkku, oliiviöljy sekä persilja ja paista seosta vielä hetki. Poista valkosipuli ja kaada sieni-kinkku-persiljaseos pieneen kulhoon. Lisää sitruunankuori sekä parmesaaniraaste ja sekoita. Lisää sen jälkeen keltuainen sekä mozzarella pieninä paloina ja sekoita massa tasaiseksi. Täytteen aineksissa on sen verran suolaa että sitä ei tarvitse lisätä, mutta rouhaise seoksen joukkoon vielä hiukan mustapippuria myllystä.

Avaa varovasti kurpitsankukat ja poista heteet/emit. Täytä kukat seoksella ja kierrä kukkien kärkiä sen verran että täyte pysyy sisällä. Täyte riittää juuri kahdeksaan kukkaan.

Asettele kukat uunivuokaan, sivele kukkien varret (kesäkurpitsanalut) oliiviöljyllä ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.

Tarjoile heti balsamicon kanssa.


Näitä täytyy tehdä ensi kesänä lisää. Monta, monta lisää.

2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Olen kerran syönyt friteerattuja kesäkurpitsan kukkia, ja tästä postauksestasi opin että on sekä tyttö-että poikakukkia, en tiennytkään. Olen nähnyt täällä joissan vihannespuodeissa kukkia,mutta en ole koskaan ostanut.

Tuplaespresso kirjoitti...

Ei sitä aina muista että kasvit ovat joko yksi- tai kaksikotisia. Ruoanlaitossa tykkään enemmän niistä poikakukista, kun siellä ei ole mitään ”ylimääräistä”. Ne pienet kesäkurpitsat voi syödä ihan erikseenkin. Täytyy ensi kesänä täyttää poikakukkia tällä samalla reseptillä ja paistaa uunissa. Mulla on toinen hyvältä kuulostava resepti kukkien uppopaistoon, mutta sen kokeilua täytyy odotella ensi kesään.