keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Pinaatti-juuresgratiini ja paistettua ankanrintaa




Joululta ja uudeltavuodelta jääkaapissa oli vielä paljon kaikenlaista, kuten juureksia, pinaattia ja juustoja. Niistä saa loppiaisviikonloppuun maukkaan juuresgratiinin, mutta mitä sen kanssa? Pelkkä juuresgratiini ei vielä sellaisenaan ole ruoka. Viime viikkoina lautasella on ollut kaikenlaista ei-kasvista possusta ja riistasta kalaan ja äyriäisiin, mutta ankanrintaa en ole paistanut aikoihin ja se sopii hyvin juuresten seuraksi. Yhdestä isosta ankanrinnasta riittää kahteen annokseen.


Pinaatti-juuresgratiini

1 sipuli
1 rkl ruokaöljyä

3 perunaa
200 g juuriselleriä
2 (keltaista) porkkanaa

80 g ryöpättyä pinaattia
kourallinen lehtipersiljaa
1 kevätsipuli

1 dl kermaa
50 g cheddar raastetta
1 tl suolaa
valkopippuria


Kuori sipuli, leikkaa se pieniksi kuutioiksi ja kuullota öljyssä. Kuori juurekset ja leikkaa ne tulitikun kokoisiksi suikaleiksi (tai raasta kaikkein karkeimmalla terällä). Hienonna ryöpätty pinaatti, lehtipersilja sekä kevätsipuli keskenään ja sekoita sipulin ja juurestikkujen kanssa. Sekoita toisessa kulhossa kerma, juustoraaste, suola sekä valkopippuri ja lopuksi yhdistä kaikki gratiinin ainekset huolella sekoittaen.

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja taputtele juuresgratiinimassa tasaisesti vuoan pohjalle. Kypsennä uunissa 175 asteessa noin 35-45 minuuttia.

Gratiini on seuraavana päivänä vielä parempaa kuin juuri valmistettuna. Tällöin anna sen ensin jäähtyä ja laita päälle leivinpaperi ja tasainen paino. Tämän pitkän vuoan painona oli litran jogurttitölkki. Laita vuoka jääkaappiin seuraavaan päivään. Ennen tarjoilua leikkaa gratiini annospaloiksi ja kuumenna lämpimäksi uunissa 220 asteessa.



Salaatin ainekset ovat ohueksi viipaloitu fenkoli, keitetyt herneet, pistaasit, rucola ja ihan tavallinen vinaigrette. Lisäksi lautasella on sokeriherneitä ja herneenversoja.

Ankanrinnan paisto-ohje löytyy tästä vanhemmasta päivityksestämme.


Ei kommentteja: