perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pääsiäispöytään tryffelisuolalla maustettu broileriballotiini

 
Briellä täytetty broileriballotiini kuulostaa kovin hienolta ja vaikealta, mutta todellisuudessa sellainen valmistuu suhteellisen nopeasti ja yksinkertaisesti eikä hintakaan huimaa. Ohjeen määrät ovat aina yhtä ballotiinia (eli kanarullaa) kohden. Alkuperäinen ohje on kotoisin FOUR Magazinesta. Siinä käytettiin oikeaa tryffeliä, mutta meillä oli vain tryffelisuolaa.


Broileriballotiini

1 nahaton broilerin rintafilee syöjää kohden
1 etusormen kokoinen pala brie juustoa
3 viipaletta parmankinkkua
tuoretta timjamia
mustapippuria myllystä
tryffelisuolaa tai tryffeliä maun mukaan

Leikkaa ensin briestä sopivan kokoinen pala ja laita se pakastimeen jäätymään. Sillä tavalla juusto pysyy paremmin muodossaan eikä pursuile ulos kääreestä.

Leikkaa broilerin rintafilee halki, mutta jätä puolikkaat toisiinsa kiinni ja avaa filee kuin kirja. Litistä varovasti lihanuijan sileällä puolella tuorekelmujen välissä niin että filee ei hajoa.

Vedä tuorekelmupakkauksesta runsaan puolen metrin pätkä kelmua, taita se kahtia ja levitä työtasolle. Asettele parmankinkkuviipaleet hiukan limittäin kelmun keskelle. Aseta kinkkuviipaleiden päälle litistetty broilerinfilee. Mausta filee timjamilla ja mustapippurilla sekä tryffelillä tai tryffelisuolalla (hyvin varovasti ettei tule liian suolaista sillä parmankinkussa on paljon suolaa!). Ota brie pakastimesta, aseta se fileen keskelle ja kääri filee rullalle. Sen jälkeen kääri rulla tiukasti parmankinkun sisään makkaraksi tuorekelmun avulla ja sido lopuksi paketti päistään huolella jotta se pysyy kiinni kypsennettäessä.

Laita tuorekelmuun käärityt ballotiinit kattilaan, kaada kiehuvaa vettä päälle ja keitä 12-15 minuuttia. Anna ballotiinien vetäytyä paketissaan noin 10 minuuttia ennen kuin poistat muovikelmun ja viipaloit kääryleet. Tarjoa parsan sekä tryffeli(suola)lla maustetun perunasoseen kanssa.


2 kommenttia:

ulla kirjoitti...

Tuo vaikuttaa erittäin herkulliselta. Eipä ole itse koskaan tullut tehtyä ballotiinia.

Tuplaespresso kirjoitti...

Näin pääsiäisen juhlapyhinä sitä voi kutsua hienosti ballotiiniksi. Arkena se on kanakääryle ;)
Hyvä, helppo ja nopea.