torstai 12. syyskuuta 2013

Nahkiaiset ja sinappikastike (hovimestarinkastike)



Nahkiaiset ovat ympyräsuisiin kuuluvia otuksia jotka löytyvät kalakauppiaan tiskistä. Ne ovat niitä pitkiä halstrattuja pötköjä jotka ilmestyvät myyntiin syksyllä, kun niiden pyynti alkaa rauhoitusajan päätyttyä, tänä vuonna 15. elokuuta. Ne ovat parhaimmillaan lämpiminä samana päivänä kun ne on paistettu leppähaloilla erityisessä paistouunissa. Vilposen paistamon nahkiaiset tulivat tutuiksi 70-80 –lukujen taitteessa Porissa asuessani ja edelleenkin ne ovat se verrokkituote, johon kaikkia muita vertaan. Ruotsissa nahkiaisia kuulemma myös savustetaan, mutta kotimaassa olen tavannut ainoastaan paistettuja. Nahkiaiset kuuluvat asioihin, joista  joko pidetään tai sitten ei. Välimuotoja niistä tykkäämisessä ei kokemukseni mukaan ole. Epätrendikkäässä keittiössä isäntä saa nauttia herkusta ihan keskenään, sillä Tuplaespresso ei kuulu tykkääjiin. 

Makupala nautitaan päineen pyrstöineen paperista suoraan paistamolla, kauppahallissa tai sitten vasta kotona. Voi ne tietenkin nauttia herraskaisemminkin oikein lautaselta haarukalla ja veitsellä syöden. Niitä voi myös niin halutessaan dipata sinappikastikkeeseen, jota myös hovimestarinkastikkeeksi kutsutaan. Illallisella tai illanistujaisissa monet nauttivat niiden kanssa juomana kylmää olutta ja kyytipojaksi mieleisensä snapsin.

Sinappikastike tai hovimestarinkastike, miksi sitä nyt sitten kutsutaankin. Näiden kastikkeiden ero ei ole ihan selvä allekirjoittaneelle, mutta hovimestarinkastikkeessa on tilliä, sinappikastikkeessa ei ole – tai sitten on. Ota niistä sitten selvää. Ehkä ruotsalaiset nahkiaisensyöjät vaan ovat tottuneet hovimestariin. Ruotsalaisen ruokagurun Leif Mannerströmin resepti vaikutti mielenkiintoiselta, joten kokeilin sen pohjalta kotitekoista versiota soveltaen määriä ja aineita mutu-menetelmällä jotenkin näin:


Sinappikastike

2 rkl               kotitekoista makeaa ja väkevää sinappia (niin makeaa, että en lisännyt muuta sokeria)
1 rkl               sitruunamehua
1 tl                 punaviinietikkaa
1                    raaka munankeltuainen
2 tl                 soijaa
1/2 tl              worchesterkastiketta
1 dl                rypsiöljyä
ripaus            valkopippuria
hitunen          suolaa
sopivasti        hienonnettua tilliä

Vispaa kaikki aineet tilliä lukuun ottamatta sekaisin ja lisää lopuksi joukkoon tillisilppu. Anna tekeytyä jokusen tunnin ajan jääkaapissa.
Hyvää paitsi nahkiaisen, myös graavatun lohen kanssa.


2 kommenttia:

Tapio kirjoitti...

Oi nahkiaisia :-) Ne ne on hyviä!

Olen pitänyt niitä aina sormiruokana, ei ole tullut mieleenkään, että käyttäisin haarukkaa ja veistä.

M kirjoitti...

Sellainenkin ihme on nähty, nahkiaisia haarukalla ja veitsellä :)
Yleensä kuitenkin syön ne pikalounaana siinä kauppahallin tiskillä, vielä hiukan paiston jäljiltä lämpiminä.