sunnuntai 23. elokuuta 2020

Peuranfilee grillissä

Toisen onnettomuus on toisen onni. Kansansanonta kääntyikin nyt näin päin. Kävin tila- ja pienteurastamon Vallan Maukas myymälässä Vehmaalla ajatuksena ostaa tilalla kasvatetun porsaan sisäfilee. Valitettavasti joillain muillakin oli ollut vastaavanlaisia ajatuksia ja tullessani sinne fileet oli jo myyty. Tiskissä oli kuitenkin jotain odottamatonta tähän aikaan vuodesta. Tiesin, että sieltä on mahdollisuus metsästysaikana ostaa myös riistalihaa, muta metsästysaika alkaa vasta muutaman viikon kuluttua. Ja siellä kuitenkin oli tuoretta peuran lihaa kylmätiskissä. 

Turvaväliä pitäessäni kuulin, kun edessäni olevalle asiakkaalle kerrottiin kyseessä olevan maantieonnettomuuden uhri eli kolaripeura, joka oli päätynyt sinne. Valittavanani oli joko kokonainen reisipaisti putkiluulla tai ulkofilee. Päädyin herkullisen näköiseen ulkofileeseen. Sisäinen pikkupaholainen yllytti: ”Osta molemmat kun kerrankin sellaista on!”, mutta se fiksumpi (?) pikkukaveri sanoi, että ”Sulla on jo pakastin täynnä. Mihin sä muka tota tarviit!”. Niinpä poistuin kotiin upea peuran ulkofilee saaliinani.


Syksyisen peura-aterian tekee täydelliseksi tietenkin perinteinen kantarellikastike, jonka reseptin luulimme julkaisseemme jo vuosia sitten, mutta ei... Siispä korjaamme puutteen tässä päivityksessä. 

Peuran liha on itsessään niin hienon makuista, että se ei kaipaa mausteikseen kuin suolaa ja pippuria. Grillaus antaa sille savun ja eräruoan aromit ja kantarellikastike metsäisellä timjamilla maustettuna yhdistää vielä hentojen kuorien kanssa keitetyt perunat ja grillissä viimeistellyt brokkolinit sellaiseksi makuelämykseksi, että…


Grillattu peuranfilee ja lisukkeet

1 kpl              tuore peuran ulkofilee (n.650 g)
                      hienoa merisuolaa
                      mustapippuria myllystä
                      valkopippuria myllystä
perunaa
brokkolineja eli varsiparsakaalia



Poista kalvot ja käsittelyn helpottamiseksi puolita filee. Mausta suolalla ja pippurilla molemmin puolin. 

Kiehauta kattilassa karkealla merisuolalla maustettu vesi. Pese perunat ja huuhtele brokkolinit. Ryöppää varsiparsakaaleja varsiosa alaspäin ja kukinnot veden yläpuolella 5-6 minuuttia riippuen varsien paksuudesta. Nosta varsiparsakaalit talouspaperin päälle valumaan ja laita perunat kiehumaan.

Kuumenna grilli todella kuumaksi. Laita lihat ja parsakaalit ritilälle. Käännä lihat samoin kuin kasviksetkin 3 minuutin kuluttua ja grillaa toiseltakin puolelta 3 minuuttia. Nosta kaikki pois grillistä ja anna lihojen vetäytyä folion alla muutama minuutti. 

Grillausaika riippuu aina oman grillisi kuumuudesta, joten ajat ovat viitteellisiä. Liian kypsäksi grillattu peura sitkistyy ja sen maku muuttuu vähemmän miellyttäväksi. Kuvissa näkyy sellainen kypsyys, jota itse tavoittelen.



Kantarellikastike

2 rkl              voita
1                    sipuli
2 rkl              tuoreita timjaminlehtiä
200 - 250 g   esikäsiteltyjä kantarelleja hienonnettuna
2 rkl              vehnäjauhoa
5 - 6 dl           kanalientä
1 dl                kermaa
suolaa ja valkopippuria
tilkka sitruunamehua

Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna kasarissa voi ja kuullota siinä sipulit. Lisää timjaminlehdet sekä hienonnetut kantarellit ja kääntele niitä hetken aikaa sipulin kanssa. Lisää vehnäjauho ja sekoittele parin minuutin ajan kunnes jauho on hiukan kypsynyt mutta ei ruskistunut. Lisää kuuma kanaliemi ja sekoita. Keitä kastiketta välillä sekoitellen vähintään viisi minuutia tai kunnes se on saostunut sopivasti. Lisää kerma ja anna kastikkeen kerran vielä kiehahtaa. Mausta lopuksi tilkalla sitruunamehua sekä suolalla ja valkopippurilla.


Ei kommentteja: