keskiviikko 19. elokuuta 2020

Kantarellikohokas rapujen alkuruoaksi


Näin poikkeusaikanakin täytyy yrittää pitää kiinni perinteistä, kuten rapujen nauttimisesta loppukesällä. Kuitenkin koronan nousevan toisen aallon ja uuden sosiaalisen eristäytymisen aikana rapuja voi nauttia myös vähän pienemmässä piirissä, neljästään, tai vaikka ihan vaan kahdestaan. Sitähän sanotaan että ”pidot paranee kun väki vähenee”.

Mediassa ei ole liiemmin kerrottu tämän vuoden raputilanteesta, onko hyvä vai huono rapuvuosi. Ainakaan minä en ole huomannut sellaisia uutisia. Mutta ei hätää. Jos omasta takaa ei ole tiedossa hyvää rapupaikkaa ja kalakaupan rapujen hinta tuntuu vähintäänkin suolaiselta, kannattaa kääntyä luottamuksella kaupan pakastealtaan puoleen. Kiinalaiset pakasteravut ovat (ainakin toistaiseksi olleet) sieltä parhaasta päästä. Ihan oikeasti. Pakasteravut sulatetaan, kaadetaan liemi pois, keitetään uusi liemi, upotetaan ravut siihen ja jäähdytetään.

Liemestä ja rapujen keittämisestä tietoa mm täällä Pirkanmaan kalatalouskeskuksen sivuilla.

Rapumenun alkuun kuuluu jotain hyvää suolaista, pääruoaksi sitten juhlavaa rapuaskartelua ja jälkiruokana jotain pientä makeaa... Alku- ja jälkiruoka tuottavat aina vähän päänvaivaa. Mitä tarjoaisi alkuun jotain sellaista, joka ei ole kalaa tai äyriäisiä (ei mielellään kahta vesielävää samalle aterialle) eikä leipää (johan ne ravut nautitaan paahtoleivän kanssa), jotain sellaista jota ei ole ennen tarjonnut rapuillallisella ja mielellään vielä kausiruokaa. No sellainenhan on kantarellikohokas. Pieni sievä annoskohokas, joka viimeistellään timjamilla ja sipulilla maustetussa voissa paistetuilla kantarelleilla. Herkullista…



Kantarellikohokas
4 annosta

3 rkl  voita
1  keskikokoinen sipuli
3 rkl  vehnäjauhoa
3 dl  maitoa
¾ tl  suolaa
hiukan jauhettua mustapippuria
3  hienonnettua katajanmarjaa
1 rkl  hienonnettuja tuoreita timjamin ja rosmariinin lehtiä
1,5 - 2 dl  esikypsennettyjä kantarelleja hienonnettuna
3 munaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna
1 dl  Cheddar –juustoraastetta
voita vuokien voiteluun
pinnalle
ihan pieniä kantarelleja (3-4 jokaiseen annokseen)
1 rkl  voita
2 rkl  hienonnettua sipulia
1 – 2 tl  tuoreita timjaminlehtiä


Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ja voitele neljä kohokasvuokaa voilla. Laita vuoat jääkaappiin odottamaan. Kuori sipuli ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Ota erikseen 2 rkl sipulikuutioita koristekantarellien paistamiseen myöhemmin.

Sulata voi kasarissa ja kuullota siinä sipulit. Lisää vehnäjauho ja sekoittele pari minuuttia. Lisää maito sekä mausteet ja sekoita huolella kaikki kokkareet pois. Anna seoksen kiehua välillä sekoitellen ihan pienellä lämmöllä noin 5 minuuttia kunnes se sakenee. Jäähdytä kädenlämpöiseksi.


Vatkaa jäähtyneeseen seokseen munankeltuaiset yksi kerrallaan hyvin vatkaten. Sekoita joukkoon juustoraaste. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele vaahto varovasti kohokasseoksen joukkoon. Jaa seos tasan neljään voideltuun kohokasvuokaan ja paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia kunnes kohonnut pinta on myös saanut hiukan väriä. Nämä Uunikokki -vuoat ovat hiukan liian suuria kohokasvuoaksi, tilavuus 2,5 dl. Jos jättää vuoan vajaalle täytölle, se ei kohoa yhtä komean näköiseksi kuin paljon pienempi, piripintaan täytetty annosvuoka, mutta makuun se ei onneksi vaikuta.

Valmista koristekantarellit sillä välin kun annokset ovat uunissa kypsymässä. Sulata pienessä kasarissa voi, kuullottele siinä sipulikuutiot ja timjaminlehdet. Lisää sitten esikypsennetyt pikkukantarellit ja kääntele niitä pienellä lämmöllä voissa muutaman minuutin ajan kunnes ne saavat makua sipulista ja timjamista.

Viimeistele annokset heti uunista otettaessa pikkukantarelleilla ja tarjoa heti. Kohokas ei siedä yhtään odottelua. Jo näiden muutaman kuvausminuutin aikana kohokkaan pinta laski ainakin sentin verran matalammalle kuin se oli uunista otettaessa.




Ja tämän jälkeen aletaan nauttia rapuja.



Ei kommentteja: