sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Mätipizza, lohipizza vai kenties perunapizza?



Otimme pakkasesta ison mateen mätipussin, sulatimme sen jääkaapissa ja käsittelin sen kuten yleensäkin eli poistin kalvot, lisäsin suolaa ja sopivan paksuista kermavaahtoa ja sekoitin ne keskenään. Nautimme sitä iltapalaksi paahtoleivän, sipulin ja tillin kera ja säästimme loput seuraavaksi päiväksi. Paahtoleipä oli loppu eikä oikein tehnyt mieli paistaa blinejäkään. Silloin syntyi ajatus erilaisesta pitsasta. Uuniperuna ja mätikastike toimivat keskenään, samoin lohi ja mätikastike. Mitä jos yhdistäisi nämä maut ja tekisi niistä aterian. Tässä ihan uusi ja tosi herkullinen valkoisen pitsan resepti.


Mäti-, lohi- ja perunapitsa

Käytin vanhaa luottotaikinareseptiä pitsan tekoon.

pizzataikina:
0,5 dl ruokaöljyä
1 dl vettä
3 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
1 pussi (11 g) kuivahiivaa

Sekoita kulhossa vehnäjauhot, kuivahiiva ja suola. Lämmitä vesi n 42-asteiseksi ja sekoita jauhoihin. Lisää öljy ja alusta tiiviiksi taikinaksi. Laita taikina lämpimään paikkaan kohoamaan siksi aikaa kun valmistelet muut ainekset ja kuumennat uunin.

mateenmätikastike:
2 dl esikäsiteltyä mateenmätiä
kuohukermaa tarpeen mukaan

Sekoita kulhossa mateenmäti ja sopiva määrä kuohukermaa jotta saat pursotuskelpoisen paksuhkon kastikkeen. Kaada mätikastike pursotinpussiin ja jääkaappiin odottelemaan.

1                    annos pitsataikinaa
1 prk              creme fraichea
1 pkt              graavikirjolohta (150 g)
2 ( - 3)           keitettyä kiinteää perunaa
1                    punasipuli hienonnettuna
                            tositosipieneksi
                      hienoa merisuolaa
                      valko- ja mustapippuria myllystä
                      tilliöljyä
                      mateenmätikastiketta

Kuumenna uuni 225°C:een. Kauli taikina ohueksi ja laita uunipellille leivinpaperin päälle. Levitä creme fraiche tasaisesti sille.

Kuori ja viipaloi keitetyt perunat ohuiksi viipaleiksi. Suikaloi graavi kirjolohi. Lado perunat ja lohisuikaleet tasaisesti pitsan päälle. Mausta perunaviipaleet ripsauksella mustapippuria ja lohi valkopippurilla. Lisää suolaa tarvittaessa.

Kypsennä uunissa alatasolla 15 minuuttia. Anna pitsan hetki jäähtyä ja viimeistele pitsan päälliset tiputtelemalla pinnalle ensin tilliöljyä (ja ehkä myös hienonnettua tuoretta tilliä jos haluat), sitten mätikastiketta ja lopuksi punasipulisilppua. Siinä se. Maistuu kylmänäkin jääkaapista jos sitä nyt sattuu jäämään.


2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ooh ,herkullisia pizzoja:)

Tuplaespresso kirjoitti...

Ja mateenmädistä tulee ihan paras mätikastike :)